Palvelut
Oulunsalon Ratsastuskoulu

Helenan Poksit


Helenan Poksi (16.3.2018)

Tervehdys

T√§n√§√§n aamup√§iv√§ll√§ oli muutaman asiakkaan kanssa maastoreissu ja kyll√§ voi sanoa, ett√§ s√§√§ suosi ulkoilijaa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja heijasteli puhtaan valkoisesta hangesta. Ei keli t√§st√§ paljoa voisi paremmaksi menn√§. Lunta tosin on t√§n√§ talvena niin valtavasti, ett√§ olen jo hieman muuttanut ‚ÄĚvakioreitti√§ni‚ÄĚ miss√§ kuljen, jotta ei mene matkanteko hevosen kannalta liian raskaaksi.

Maastoon

Tällä viikolla oli ma-to ilmavoimien lentoharjoitukset. Vihuri2018 nimellä ollut harjoitus toi Oulunsaloon kerralla 9 Hornettia. Taivas jylisi mahtavasti kun koneet nousi ilmaan. Onneksi äänivallin rikkominen oli heille sallittu vain merellä.

Castellon kanssa pyörittiinkin tuolla jylinässä. Maanantaina osuttiin jopa lentokentän aidan vierelle juuri kun siinä oli koneita käynnissä ja nousi taivaalle. Poika ei korvaansa heilauttanut. Ja siis kyllähän nuo meidän hepat on jo tottuneet kaikenlaiseen pörinään ja jylinään taivaalla, kun päivät pitkät noita ääniä kuuntelevat tarhassa.

Yksi uusi aikuisalkeisryhmään ilmoittautunut kysyikin puhelimessa kuinka saamme hepat tottumaan koneiden ääneen. Kerroin kuinka simppeliä se on, uusi heppa kun menee tarhaan ja eka kertaa taivaalla jylisee, nostaa tämä uusi tulokas päänsä heinäkasalta ja katsoo miten muut reagoivat. Ja kun kukaan muu ei reagoi mitenkään ei uusikaan äänestä välitä.

Palautteissa tuli eilen mainintaa maneesin liikennesäännöistä. Ja varmastikin on paikallaan taas jokaisella kerrata miten siellä nyt tulikaan toisia väistellä. Tässä vielä linkki ohjeisiin:

Liikennesäännöt

Ja lopuksi viel√§ muistuttelen huomisista kisoista ‚Äď tulkaahan kaikki paikalle seuraamaan ja kannustamaan ratsukoita!

- Helena -


Helenan Poksi (13.3.2018)

Tervehdys!

Palautelaatikko on ollut nyt avoinna pari viikkoa ja kivasti ollaankin jo palautteita saatu. Muistakaahan vielä kaikki loputkin käydä antamassa meille omat arvionne ja ideanne.

Hiihtolomaviikko on eletty ja tallin toiminta palaa arkeen. Toki henkilökunnan talvilomaviikot vielä jatkuvat, tällä viikolla on lomalla Petri ja ensi viikolla Niko. Lindahan siis on jo oman lomansa lomaillut.

Lauantaina on iltap√§iv√§ll√§ tallilla Ousan j√§rjest√§m√§t kisat, t√§ll√§ kertaa vuorossa on estekarkelot. Toivottavasti ilma suosii kilpailijoita ja kannustusjoukkojaHymiö Ja muistakaahan ottaa hieman kolikoita mukaan, Ousan kioski pursuilee j√§lleen kerran kaikenlaisia hurmaavan n√§k√∂isi√§ ja tuoksuvia herkkuja.

Mukavaa viikonalkua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (4.3.2018)

Tervehdys

Perjantain vastaisena y√∂n√§ her√§simme kahden aikoihin tallin murtoh√§lytykseen. Kari meni katsomaan tilanteen ja siell√§h√§n se ‚ÄĚmurtovaras‚ÄĚ k√§pp√§ili k√§yt√§v√§ll√§ ‚Äď Elari rouskuttelemassa maahan pudonneita heini√§. Ajattelimme karsinan lukon j√§√§neen auki. Seuraavan kerran saimme murtoh√§lytyksen eilen illalla ennen kymment√§ ja j√§lleen Karin menness√§ tarkistamaan tilannetta oli Elarin ovi auki. Poika kyll√§kin omassa karsinassaan, juuri sen n√§k√∂isen√§, ett√§ ei t√§√§ll√§ mit√§√§n tapahdu Hymiö

Rosvo

Tarkemmin katsottuna oli karsinan oven alaosan ohjauskisko v√§√§ntynyt ja Elari oli oppinut hy√∂dynt√§m√§√§n tilanteen ja kehitt√§nyt tavan avata oven Hymiö

Rosvo

No nyt on ohjauskisko kunnossa ja mielenkiinnolla odotamme, oliko oven kisko ollut muusta syystä vääntynyt vai oliko Elari saanut sen ruhjottua vääntyneeksi ja näin oppinut avaamaan oven.

Kaikkea se tuokin veijari kehittelee Hymiö

Hiihtolomaviikko on nyt aluillaan ja tallin arkeen se tarkoittaa paljon tyhjiä tuntipaikkoja ja jonkin verran extratarjontana kaveritunteja.

Mukavaa lomaviikkoa kaikille joilla sellainen on!

- Helena -


Helenan Poksi (2.3.2018)

Hei!

Herakles on nyt muuttanut uuteen kotiinsa Aaltokankaan Ratsutalleille. Kuvassa poika tänä aamuna klinikalla lääkärintarkastuksessa.

Herakles

- Helena -


Helenan Poksi (27.2.2018)

Tervehdys!

Herakles on myyty ja muuttaa uuteen kotiinsa näillä näkymin tämän viikon perjantaina. Tätä Heraklesin myymistä olen itseasiassa pohtinut lähes siitä asti kun se tuli meille, johtuen ihan sen käytöksestä laumassa. Se on myöhään ruunattu ja sillä on useampiakin jälkeläisiä. Lienee siitä johtuen sen käytös tammoja kohtaan on hyvin orimaista ja aiheuttaa turhaa riskiä kaikille hepoille tarhassa. Tavallaan on kovinkin haikea olo, mutta toisaalta huojentunut siitä, että päätös on lopulta tehty ja toteutettu.

Viikko sitten kirjoittelin tänne poksiin meidän jokakeväisestä asiakaspalautteiden kyselystä. Eilen laitoin tekstiviestillä kaikille vakioasiakkaille ja osalle perutuspaikoilla käyvistä linkin palautekyselyyn. Huomenna lähtee minulta viimeiset tekstarit, joten jos et huomisiltaan mennessä saa viestiä, laita s-postia minulle. Siinä tapauksessa meillä on todennäköisesti väärä numero tai olen jotenkin kömmännyt viestin lähetyksessä.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (23.2.2018)

Tervehdys!

Nyt ei oo menny päivä ihan putkeen, mutta onneksi tätä ei ole jäljellä enää montaa tuntia. Ekaksi tipuin maastossa hevosen selästä ja sen jälkeen auto hajosi ruuhkassa ja tukittiin koko lentokentäntien risteys.

No tuo tippuminen oli ihan harmiton, jaloilleni sielt√§ t√∂ps√§hdin kun lintu l√§hti vierest√§ ja k√§nnykk√§√§ just kaivelin taskusta. Eli ihan omaa tyhmyytt√§ni tulin alas, mutta harmillista siin√§ oli, ett√§ Castello ei noudattanut ajatusta ‚ÄĚkaveria ei j√§tet√§‚ÄĚ, vaan h√∂lkytteli kaikessa rauhassa leppoisaa ravia kotiin. Ja min√§ jouduin etenem√§√§n per√§ss√§ ihan omin jaloin. No tuossa tilanteessa meni kuitenkin lopulta onneksi kaikki hyvin.

Tuo auton hajoaminen oli sitten se seuraava asia. Maaston jälkeen pääsin kotiin ja sain viestin, että tilaamamme patja oli tullut ja päätettiin Lauran kanssa lähteä se trailerilla hakemaan. Yllättäen auto kuitenkin vaan sammui, juuri pahimmilleen tuohon lentokentän tien risteykseen. Siihen kääntyvien kaistalle, jolloin tukimme koko liikenteen. Kiva oli siinä sitten seisoskella ja odotella apua.

Tientukko

Poliisikin saapui paikalle ja sai vilkuillaan ihmiset huomaamaan jo kauempaa, että koko kääntyvien kaista on tukossa. Nyt sitten pihassa on hajonnut auto ja tien poskessa traileri.

Oli tuo sen verran erikoinen hinattava kohde, että hinausauton kuljettajakin halusi ottaa kuvan kun kotiin päästiin.

Tientukko

Onneksi p√§iv√§ on edennyt jo iltaan, ja loppuillan viet√§n viltin alla sohvalla l√§mmin kaakaomuki k√§dess√§. Eik√∂h√§n se t√§m√§kin p√§iv√§ sitten lopulta lopu Hymiö

- Helena -


Helenan Poksi (19.2.2018)

Tervehdys!

Kyll√§p√§s meill√§ on t√§m√§ poksisarake ollut hyvin Silveripainotteinen viime aikoina ja sama teema jatkuu Hymiö

Eilen oli nimittäin tallilla Ousan junnujen järjestämää Kivakaveritoimintaa pulkkaratsastuksen merkeissä. Silveri ja Paula vetivät pulkkia ja pienemmät junnut saivat nauttia kyydeistä. Pulkkaratsastuksen lisäksi oli pihalla loimunnut nuotio ja tallin seinällä olleen ilmoittautumislistan pohjalta voisin veikata, että nyyttärityylillä täytetty tarjoilupöytä oli taas tuttuun tapaan pursuillut herkkuja.

Kivakaveri Paula Kivakaveri Silveri

Tämä Ousan junnujen toiminta on todella hienoa ja tässä samalla minulla onkin hyvä paikka omalta osaltani kiittää teitä kaikkia toimintaan osallistuvia. Ja jos et vielä ole mukana touhuissa, niin kipin kapin laittamaan s-postia vaikka minulle, niin välitän tietoa eteenpäin!

Tähän aikaan vuodesta alkaa olla ohjelmassa taas palautteiden kerääminen, itse asiassa yleensä palautepoksi on avattu jo helmikuun puolessa välissä. Eli hieman ollaan jäljessä tämän asian suhteen. Mutta siis palautteiden kyseleminen ja nimetön palautekanava avataan tässä vielä helmikuun aikana. Eli miettikäähän jo valmiiksi meille paljon asiaa, kaikki risut ja ruusut ovat tervetulleita. Palautelaatikon salasana lähetetään tuttuun tapaan sitten jokaiselle asiakkaalle tekstarilla, eli tieto laatikon avaamisesta tulee sitä kautta.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (12.2.2018)

Hei taas!

T√§n√§√§nkin oli Silverill√§ erilainen ty√∂p√§iv√§. T√§ll√§ kertaa ajohevosena Hymiö

Silveri ajohevosena

Silveri ajohevosena

- Helena -


Helenan Poksi (12.2.2018)

Tervehdys!

Eilen oli Silverill√§ aivan erilainen ty√∂p√§iv√§. Se p√§√§si Lindan ja Hennan kanssa Niemenrannan koululle, asukasyhdistyksen Laskiaisriehaan talutusponiksi Hymiö Porukkaa oli ollut paikalla mukavasti ja pikku kyytil√§isi√§ oli riitt√§nyt. Hommansa poika oli hoitanut taas upeasti!

Laskiaisrieha

Laskiaisrieha

Tallilla oli lauantaina Ousan järjestämänä koulukisat. Teemana tietystikin ystävänpäivä ja se näkyikin monella tavalla. Oli suklaasydämiä kilpailijoille, hienoja koristeita maneesissa ja kioskin tarjontakin oli teeman mukainen. Korkeimmalla tarjottimella törrötti houkuttelevasti mehevän näköiset muffinssit mahtavalla kuorrutuksella sydänkoristein.

Tunnelma oli my√∂s todella kiva. Rentoa ja kannustavaa mielt√§. Aikuisratsastajille avoinna oleva Timantticup palasi my√∂s tarjontaan t√§lle vuodelle ja siihen olikin heti useita innokkaita saatu houkuteltua mukaan. Ja kovasti kuulosti, ett√§ kokemus ei tule j√§√§m√§√§n ainutlaatuiseksi, vaan t√§st√§ se kisataival alkaa. Seuran sivuilla on tulokset, lis√§tietoa ja kuvia kisoista ‚Äď k√§yk√§√§h√§n katsomassa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (5.2.2018)

Tervehdys!

Nytp√§s p√§√§sikin hurahtamaan jo pitempi tovi viime poksip√§ivityksest√§, mutta parempi n√§in my√∂h√§ss√§ kuin ei milloinkaanHymiö T√§m√§ johtunee varmaan osaltaan siit√§, ett√§ nyky√§√§n ihmiset tuntuu siirtyneen Facebookkiin ja nuoremmat toki jo facebookista Instaan ja Snappiin ja ties minne. Viime vuoden ajan onkin ollut n√§ht√§viss√§ selke√§sti se, ett√§ facebookkiin laitettu tiedote tulee laajemmin luetuksi ja esim. vapautunut yks√§ri tulee nopeammin myydyksi kuin nettisivujen kautta. No nykyaikaahan t√§m√§ on ja hyv√§ niin, tosin j√§ljess√§ aletaan jo olla, siis nuorempien suhteenHymiö

Jos teist√§ jokunen ei ole viel√§ Facebookissa meit√§ l√∂yt√§nyt, niin kipin kapin etsim√§√§n. Ja lis√§ksih√§n meill√§ on Facebookissa my√∂s sellainen omille asiakkaille oleva suljettu ryhm√§ ‚ÄĚOulunsalon Ratsastuskoulun vakkarit‚ÄĚ joka perustettiin 7.11.2017. Ryhm√§ss√§ on jo mahtavasti 111 j√§sent√§ ja julkaisuja sinne ilmaantuu useita viikoittain. Eli jokainen mukaan tuonnekin ryhm√§√§n.

T√§ll√§ hetkell√§ ulkona paukkuu kirpakka pakkanen, mutta onneksi jo huomiselle on luvassa lauhempaa. Tulevana lauantaina alkaa my√∂s Ousan t√§m√§n vuoden kisakausi, koulukisoilla. Tulkaahan siis kaikki kannustamaan ratsukoita ja nauttimaan kioskin antimistaHymiö

- Helena -


Helenan Poksi (23.1.2018)

Hei taas!

Jokunen teistä varmaan muistaakin vuosien takaa sellaisen ajan, jolloin minä vedin Unadonnalla arkiaamuisin maastoreissuja. Minun lisäkseni niitä veti aikoinaan silloinen hevosenhoitajamme Piia ja muistelen kyllä Nikonkin vetäneen muutaman maastoryhmän silloin aika pian meille töihin tulon jälkeen.

Nuo maastot ovat nyt kuitenkin olleet tauolla jo useamman vuoden, mutta nyt pystyn niit√§ j√§lleen halukkaille tarjoamaan. Castellon kanssa ollaan nimitt√§in nyt tultu jo niin hyvin toisillemme tutuiksi, ett√§ kaasu, jarru ja ratti toimivat luotettavasti maastoryhmien vet√§mist√§ vartenHymiö

Ja käytännössä noiden varaaminen sujuu siten, että jos teillä on jo valmiiksi oma kolmen/neljän hengen porukka, niin laitelkaa vaan s-postia ja katsotaan sopiva aamu. Ja jos taas itse haluaisit lähteä ja sinulla ei ole itsellä tuttuja, jotka pääsisivät kaveriksi, niin laita minulle tieto s-postissa ja koitan yhdistellä halukkaista sopivia ryhmiä.

Mukavaa viikonalkua!

- Helena -


Helenan Poksi (19.1.2018)

Hei kaikille!

Tällä viikolla aloitettiin satuloiden tarkistus ja ensimmäiset neljä on nyt tarkastettu (Herakles, Paula, Malva ja Danitus). Danituksen satulasta saimme palautetta teiltä asiakkailta, että sen istuinosa on jotenkin möykkyinen ja hiertää ratsastajia. Näin ollen Danitukselle vaihdettiin kokonaan eri satula. Ensi viikolla operaatio jatkuu.

Kuluneella viikolla alkoi myös junnujen uusi alkeisryhmä, eli se pienryhmä jota meidän Laura vetää osana opintojaan.

Ratsastajan pakkasvarustusSiitä tulikin silloin jo keskiviikkona mieleeni muistutella kaikkia joita näin, että talvipukeutuminen ratsastustunnille on tärkeää. Nostan nyt vielä kertaukseksi tähän tämän meidän tekemän ohjeen, josta voi katsoa mallia. Tärkeintä on, että laitatte pakkasella toppavaatteet, villasukat, kintaat jne…

T√§rke√§mp√§√§ on nauttia ratsastustunnista l√§mpim√§n√§ ilman oikeaa ohjasotetta kuin palella sormet tunnottomina tunnin ajan Hymiö

Mukavaa viikonloppua!

- Helena -


Helenan Poksi (14.1.2018)

Tervehdys

T√§n√§√§n aamutallia tehdess√§ni pohdiskelin olisiko sit√§ mit√§√§n tapahtunut mist√§ teille kertoisin. Ja valitettavasti taitaa jutun juuret olla niin v√§hiss√§, ett√§ suurimmaksi uutiseksi nousee se, kuinka seuran pikkujouluihin koristeltu joulukuusi oli maistunut hevosille. Kari siirsi tuon kuusen nimitt√§in heppatarhaan viikko sitten ja t√§n√§√§n se poimittiin sielt√§ pois. Hyvin n√§ytt√§isi maistuneenHymiö

Ousan joulukuusi

Vuosi on lähtenyt heppojen osalta käyntiin suhteellisen normaaleissa merkeissä. Muutamia pikku haavoja on ollut ja toki Akitolla oli se Tapaninpäivänä tullut isompikin haava takamuksessa. Siitä on nyt tikit poistettu viime keskiviikkona ja poika onkin päässyt jo täysin takaisin työntouhuun. Tuokin haava näytti aika hurjalta silloin tuoreeltaan, mutta monesti nämä onneksi ovat paljon pahemman näköisiä kuin sitten loppupeleissä ovatkaan. Tässä kyseisessä tapauksessa oli onni onnettomuudessa, että lihas haavan alla oli täysin ehyt ja näin ollen parantuminen ei vaatinut muuta kuin itse ihon paranemisen.

Hevosten satulat tullaan nyt myös käymään läpi. Tarkistetaan istuvuus, mahdollisen toppauksen tarve tai jopa satulan uusimisen tarve. Ensimmäisenä onkin jo Heraklesin satula menossa vaihtoon ja Danituksen satulasta saamamme palautteen ansiosta perehdytään siihen heti seuraavaksi.

Ousan kisakausi alkaa heti helmikuussa koulukisojen merkeissä. Muistakaahan jo alkaa perehtymään ratoihin ja suunnitella itsellenne kisaheppaa!

Mukavaa viikonloppua kaikille

- Helena -


Helenan Poksi (6.1.2018)

Hei!

Laitoimme tänään ilmoituksen osa-aikaisen työntekijän tarpeesta ja paikka tulikin täytetyksi samantien.

Meillä aikaisemmin töissä ollut Henna panostaa tällä hetkellä kevään pääsykokeisiin lukemiseen ja osa-aikaiset työt tutussa talliympäristössä sopivat hänelle mainiosti.

Joten Hennaa tullaan jatkossa taas näkemään tallin päässä työn touhussa. Tervetuloa Hennalle!

- Helena -


Helenan Poksi (6.1.2018)

Tervehdys!

Vuosi 2018 on saatu mallikkaasti k√§yntiin ja uudet tuulet puhaltelevatkin jo kovasti. T√§m√§n vuoden teemana vaikuttaisi olevan opiskeluHymiö

Linda aloitti oppisopimuskoulutuksen 3.1. ja meidän Laura aloittaa ratsastuksenohjaajan opinot. Laurahan on viime vuoden aikana kouluttautunut Hevoshierojaksi ja Hevosten valmentajan ammattitutkinnon yleinen osa on yhtä näyttöä vailla valmis. Ja nyt hän siis laajentaa vielä ohjaajapuolelle. Meillä tuurauksia syksyn ajan tehnyt Meeri lähti myös takaisin koulunpenkille, joten kovasti nyt tosiaan nuoret haluavat kouluttautua.

Ja se on kyllä hienoa! Tuo koulujen käyminen ja yleensäkin se, että meidän työntekijät käyvät kouluilla, avartaa heidän näkemyksiään asioista ja sitä kautta tuo uusia toimintamalleja ja kehitystä myös koko henkilökunnan ja tallirutiinien hyödyksi. Joten mahtava aloitus tälle vuodelle.

Joulu ollaan nyt saatu tallin toiminnassakin pakettiin. Jouluverhot olisi tarkoitus riisua illalla ja palata siltäkin osin arkeen. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava joulunaika ja sopivasti sekä löhöilyä, että touhuilua.

Mukavaa arjen alkua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (31.12.2017)

Tervehdys!

Tänään oli tallilla ohjelmassa rauhallisia maastotunteja. Ja näihin leppoisiin tunnelmiin onkin nyt hyvä päättää vuosi 2017.

Maastoon

Vuosi on pitänyt sisällään paljon tapahtumia, tunnelmia ja touhuja. On ollut iloja ja suruja, mutta kokonaisuus on kyllä ehdottomasti positiivinen.

Suruista suurimpana lienee ainakin meid√§n perheen osalta Catleenin poistuminen heti vuoden aluksi ja iloista isoin varmasti ainakin minulle oli Castellon l√∂ytyminen Hymiö

Tapahtumista mieleenpainuvin oli tallin 10v-synttäriviikolla ollut ohjelma, varsinkin se popparikone. Nuo popparit olivatkin aivan huippumenestys, niitä kului ainakin kolminkertainen määrä alkuperäiseen arvioon nähden. Derbytreenin takaisin tuleminen tarjontaan oli myös mukava juttu ja se me tullaankin uusimaan heti alkavana vuonna.

Maneesin sisäpuolen maalaus lienee näkyvin vuoden 2017 muutoksista tallilla. Muutoinhan kesän huoltokatkon aikana ei suurempia remppoja tehtykään. Talli tietysti tuttuun tapaan pestiin ja pihoja siistittiin.

Henkil√∂kunnan kanssa touhutuista tykyjutuista mieleenpainuvimmaksi nousee ainakin minulla kev√§inen palautteiden purku suklaal√§hteineen Hymiö

Ja tietysti vuoteen mahtuu kymmeniä muitakin muistoissa hautuvia juttuja. Joten mahtava vuosi on jälleen takana ja toivottavasti vähintäänkin yhtä mahtava vuosi edessä.

Onnekasta Uutta Vuotta kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (27.12.2017)

Tervehdys!

Vuosi sitten oli minulla ollut marraskuussa jonkin sortin ‚ÄĚaivokatkos‚ÄĚ. Olin keksinyt laitella joulunajan ty√∂vuorot ihan uudella tavalla ja kaiken huipuksi en sitten itse edes muistanut n√§in tehneeni. Joulup√§iv√§n aamuna nimitt√§in her√§sin tuttuun tapaan aikaisin ja valmistauduin l√§htem√§√§n aamutalliin, kunnes satuin n√§kem√§√§n Lindan auton kiit√§v√§n tallille p√§in. Ihmetellen sitten juoksin katsomaan ty√∂vuorolistaa ja huomasin, ett√§ minullehan olikin merkitty vapaap√§iv√§. K√§√§k! Koitin siin√§ sitten asiaa sulatella ja py√∂rin ymp√§ri taloa. Lopulta totesin, ett√§ joulup√§iv√§ menee pilalle jos en saa olla talikon varressa ja painelin tallille Lindan ty√∂pariksi touhuilemaanHymiö

Tuolloin oli jotenkin itsellenikin yll√§tt√§v√§√§ huomata miten t√§ss√§ vuosien aikana nuo tietyt rutiinit ovat jo juurtuneet niin vahvoiksi, ett√§ huomaamattani kaipaan niit√§ ja ilman en oikein osaa olla. Samainen tunne on jouluaattona hevosten iltaruokintaan ja Tapaninp√§iv√§n√§ kinkunsulatuskurssin aikaiseen ty√∂vuoroon. Vuoden vaihteessa se uudenvuoden aattoy√∂ on my√∂s merkitt√§v√§, silloin me aina k√§ymme puolilta √∂in k√§vellen rakettien paukkuessa tarkistamassa, ett√§ hepoilla on kaikki hyvin.  

No mutta t√§n√§ vuonna siis joulunaika meni hienosti, sain touhuilla talikon varressa juurikin sopivan m√§√§r√§n ja vuodenvaihteessakin on tutut ty√∂vuorot paikoillaanHymiö

Mukavaa loppuvuotta kaikille!

- Helena -


Rauhallista Joulua

Helenan Poksi (16.12.2017)

Hei

T√§n√§√§n oli tallilla Ousan j√§rjest√§m√§t pikkujoulut. Pukki piipahti paikalla, p√∂yt√§ notkui herkuista ja t√§m√§nvuotinen ohjelmanumero "Piparipoika karkuteill√§" oli aivan superihanaHymiö Vieress√§ kuva ohjelman esiintyjist√§.

Kivakavereiden joulutervehdys saatiin kuulla laulun muodossa, ja sanoitus oli mit√§ mainioinHymiö

Pikkujoululaulu

Mukavaa Joulun odotusta!

- Helena -


Helenan Poksi (11.12.2017)

Hei vaan,

Lauantai-iltapäivällä oli tallilla kivakavereiden pikkujoulut ja Tehokattauksen nimellä myyty kurssi. Molemmat jutut pidettiin ihan ensimmäistä kertaa, ja hyvällä menestyksellä.

Tuo tehokattaus piti sis√§ll√§√§n ratsastusta, sen videointia ja videoiden purkua hampurilaisaterioiden √§√§rell√§ Varjakan Bar&Grilliss√§. Kurssille osallistuneille laitoimme t√§n√§ aamuna nettikyselyn, jolla pyrimme selvitt√§m√§√§n kurssin toteutusta ja toimivuutta. Palaute oli todella positiivista, mutta toki jotain parannusehdotuksia niist√§ my√∂s saimme. Selke√§n√§ viestin√§ nousi kuitenkin esiin ajatus, t√§llaisia lis√§√§ HymiöJoten alanpa suunnittelemaan kev√§√§n puolelle uutta kurssiaikaa.

Noista kivakavereiden pikkujouluista mainittakoon ihan ensiksi, että kaikki jotka ovat Facebookissa, käykäähän katsomassa kuvia Ousan sivuilta. Mukavaa oli kuulemma ollut. Nämä kaikki kivakavereiden tapahtumat ja koko toiminta itsessäänkin on aivan valtavan hienoa! Olen niin tyytyväinen seuratessani kuinka isommat ja pienemmät junnut nivoutuvat yhteen ja kaikenlainen eriarvoisuus/kiusaaminen pysyy poissa talliympäristöstä. Sekään ei nimittäin ole itsestään selvää, vaan paljon kiitosta tuon asian osalta saadaan antaa kivakavereille. Teette kaikki, niin isot kuin pienetkin junnut omalta osaltanne hyvää työtä hyvän yhteishengen eteen. Kiitokset siitä teille kaikille!

Joulukuu etenee huimaa vauhtia ja Jouluaatto tuntuu h√§√§m√∂tt√§v√§n jo ihan kulman takana. Muistakaahan kaikki olla kiltisti varsinkin nyt kun tontut vilisev√§t ikkunoiden takana Hymiö

Mukavan kiireistä joulun alusaikaa kaikille!

- Helena -


Suomi 100

Helenan Poksi (7.12.2017)

Tervehdys!

T√§n√§ vuonna saatiinkin Suomen itsen√§isyysp√§iv√§√§ viett√§√§ mukavassa pikkupakkasessa, toisin kuin viime vuonna jolloin mittari n√§ytti aamulla -24 astetta. Mukava oli siis ilma ja paljon oli juhlajuttuja ymp√§ri kaupunkia ja koko Suomea. Ja olihan t√§m√§ Suomen 100 vuotisjuhla muistettu mahtavasti my√∂s ulkomailla. L√§hes 30 maata oli huomioinut meid√§n juhlamme valaisemalla merkitt√§vi√§ kohteita Suomen v√§reiss√§. Esimerkkin√§ mainittakoon vaikkapa se, kun Kanadassa oli valaistu Niagaran putoukset sinivalkoisiksi, Roomassa Colosseum sai sinivalkoisen v√§rityksen ja Rio De Janeirossa Kristus-patsas puki ylleen sinivalkoisen v√§rin. Se oli minusta my√∂s tosi kiva kun Ruotsissa oli ‚ÄĚDagens Nyheter‚ÄĚ- lehti julkaistu nimell√§ ‚ÄĚP√§iv√§n uutiset‚ÄĚ ja Virossa ‚ÄĚPostimees‚ÄĚ julkaistiin nimell√§ ‚ÄĚPostimies‚ÄĚHymiö Aivan upea juttu!

Nyt on siis nuo juhlat juhlittu ja päästään keskittymään Joulun odotukseen. Tallilla ovat joulutontut hiippailleet piilottelemassa namuja ja sekä aikuiset, että junnut ovat niitä siellä kuulemma innokkaasti etsineet. Eli Joulun odotus on kovastikin jo käynnissä. Tulevana lauantaina onkin tallilla Kivakavereiden omat pikkujoulut ja viikon kuluttua on Ousan järjestämät pikkujoulut. Saapas nähdä piipahtaako se joulupukkikin tallilla tänä vuonna.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (30.11.2017)

Hei!

Meillä meni muutama vuosi siten, että ei ollut alan kouluista ollenkaan opiskelijoita harjoittelujaksoilla. Nyt on mukavasti ollut Riikka harjoittelussa lokakuulta alkaen ja ensi maanantaina aloittaa Linda Leino. Riikan harjoittelu loppuu joulukuun puoleenväliin ja Lindalla siis alkaa tästä joulukuun alulta ja kestää 7 viikkoa. Lindan kuva löytyy henkilökuntasivulta.

Harjoittelijat aina jotenkin tuovat sellaista virkistystä henkilökunnalle ja varmaan myös teille asiakkaillekin. On uudet kasvot tervehtimässä ja auttamassa asioissa. Kovasti myös koitan kuunnella josko harjoittelijalta tulisi jotain ihan uuttakin ideaa miten toimia tai tehdä juttuja. Sitä niin helposti kangistuu omiin tapoihin, eikä osaa huomatakaan, jos vaikka tekee joitakin asioita ihan hullunkurisesti.

Eilen tehtiin my√∂s ‚ÄĚlennosta‚ÄĚ muutos joulunajan kursseihin. Re 80cm kurssi oli t√§yttynyt jo about heti kurssien julkaisun j√§lkeen ja jonossakin oli useampi asiakas. Sitten yksi asiakas hoksasi ehdottaa, ett√§ muuttaisimme jonkun viel√§ tyhj√§n√§ olevan kurssin olemaan re 80 ryhm√§ ja tottahan toki me n√§in tehtiin. Eli mainitkaa vaan ajatuksianne tekin aina jos sellaisia her√§√§ ja niit√§ toteutellaan mahdollisuuksien mukaan.

Huomenna alkaa joulukuu. Tallin arjessa se ei vielä erityisemmin näy, ainoastaan siltä osin että tallitonttu piilottelee nameja ajatuksella "löytäjä saa pistellä suihinsa".

Mukavaa Joulukuun alkua!

- Helena -


Helenan Poksi (28.11.2017)

Tervehdys!

Uuden standardin mukaiset kypärät ovat saapuneet.

Kypärät

Olemme siis uusineet kaikki tallin lainakypärät uusien 2018 alusta voimaan tulevien standardien mukaisiksi. Ja kaikki te, jotka ette ole sattuneet näkemään tiedotetta tallin ilmoitustaululla, voitte lukaista asiasta Srl:n sivuilta.

- Helena -


Helenan Poksi (24.11.2017)

Tervehdys!

Vajaa kolme viikkoa sitten perustettiin Facebookkiin ‚ÄĚOulunsalon Ratsastuskoulun vakkarit‚ÄĚ niminen suljettu ryhm√§. Ideana oli luoda kanava, jossa te kaikki pystytte jakamaan omia kokemuksianne ja verkostoitumaan kesken√§√§n. On ollut valtavan ihana huomata, kuinka aktiivisesti ryhm√§ on jo l√§htenyt liikkeelle. J√§seni√§ on 93 ja kuvia ja juttuja on etusivulle ilmaantunut tasaista tahtia. Aivan ihanaa, ett√§ olette tarttuneet mahdollisuuteen ja kaikki jotka ette jo ole ryhm√§√§n liittyneet, kipin kapin mukaan Hymiö

Eilen tuli lunta ihan hirveän paljon ja voimakas tuuli teki kelistä suorastaan jäätävän. Tälle päivälle ilma onneksi parani huomattavasti, mikä on illan Black Friday yöratsastuksia ajateltuna hieno homma. Ohjelmassa on nimittäin yöratsastuksien lisäksi makkaranpaistoa ja nuotion äärellä seurustelua, mikä lienee huomattavasti mukavampaa ilman ollessa leppoisa. Tätä Black Fridayta meillä vietetään nyt toista kertaa ja molemmilla kerroilla samalla teemalla: yötunteja puoleen hintaan. Ja sen muistan viime vuodesta, että silloin sattui tähän perjantai-illalle se huono keli, tuuli ja satoi niin kylmästi, että makkaranpaisto hoitui hätäisesti ja syöminen tapahtui sisätiloissa. No mukavaa se oli silti kuulemma ollut tuolloinkin.

Pikkujoulukausi on kiihkeimmillään ja tähän väliin onkin varmasti paikallaan muistuttaa, että ratsastuskoulu ei järjestä omia pikkujouluja, vaan tallilla pidetään Ousan järjestämät pikkujoulut. Niitä onkin tänä vuonna oikein kahdet, kivakavereiden omat pippalot 9.12. ja koko Ousan pippalot 16.12. Lisätietoa noista löytyy Ousan omilta sivuilta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (20.11.2017)

Hei!

Voitin t√§ss√§ muutama viikko sitten kuntokeskuksen sis√§py√∂r√§ilyskabassa sellaisen hienon rannesykemittarin. Nyt olen sit√§ sitten kiihke√§sti k√§ytellyt ja pakko my√∂nt√§√§, ett√§ alan olla aika koukuttunut Hymiö Siin√§ on niin paljon kaikkia hienoja toimintoja, ett√§ niihin en ole viel√§ edes ehtinyt perehty√§ vaan olen k√§ytellyt sit√§ ihan perinteisell√§ tavalla.

Ratsastaessa se on ollut minulla muutaman kerran ja kolmesti olen myös aamuvuoron heittänyt mittari ranteessa. Mukavaa on ollut huomata, että kyllä sitä tosiasiassa on aika hyvin oppinut muodostamaan käsityksen siitä, kuinka rasittavaa lihaksistolle ja sydämelle mikäkin liikuntamuoto on ja missä keski- ja maksimisykkeissä mitäkin tulee harrastettua. Ylläreitä ei nimittäin ole mittarin kanssa vielä tullut, vaikka aika laajasti olen sitä jo eri lajeissa ehtinyt testailla.

Tässä tätä kirjoittaessani etenee nyt ajatukseni pakostakin siihen paljon puhuttuun ratsastajan oheisliikunnan merkitykseen ja lihashuoltoon. On tärkeää hoksata, että ratsastus todellakin on kuntoliikuntaa ja rasittaa tiettyjä lihasryhmiä myös ratsastajalla. Muistakaa siis harrastaa muutakin liikkumista ja venytellä. Tallilta löytyy Srl:n tekemät alku- ja loppuverryttelyohjeet ja nettisivuilta löytyy nämä meidän omatkin oppilastyönä Oamk:ssa tehdyt ohjeet.

Joulunajan toiminta päivitettiin tarjolle viikko sitten. Kahvihuoneesta löytyy esitelehtisiä ja niitä painetaan sitä tehden lisää kun loppuvat, eli napatkaahan omanne seuraavan kerran tallilla käydessänne.

Jouluesitteitä tekemässä

- Helena -


Helenan Poksi (14.11.2017)

Hei!

Kari innostui värkkäämään hymiöitä, sain ihan oman!

- Helena -Hymiö


Helenan Poksi (13.11.2017)

Hei!

Marraskuu alkaa olla jo puolessa välissä, ja näin ollen on Joulukin jo yllättävän lähellä. Pikkujoulukausi on jo kovastikin meneillään, jouluvalot ovat ilmestyneet katukuvaan ja kaupoissakin hyllyt ja käytävät pursuilevat erilaisia houkuttelevia joulusuklaita ja -kalentereita. Tänä aamuna myös me päivitimme oman joulunajan ohjelmamme. Kahvihuoneesta löytyy myös jo tutuksi tulleita esitevihkosia joulunajan touhuista, joten napatkaahan sellainen mukaanne tallilla käydessänne.

Joulunakakori

Tänä vuonna uutuutena on tarjolla Back to Basics kurssi. Idea tuli suoraan asiakkaalta, ja itsekin siitä niin kovasti innostuin että laitoin heti kaksikin ryhmällistä tarjolle. Kovasti sitten toivon kuulevani kurssin jälkeen palautetta toimiko idea käytännössä. Ajatuksen tasolla ainakin idea vaikutti hyvälle.

Kiitokset siis asiakkaalle ideasta. Ja muutenkin meille saa ajatuksia heitell√§, mielell√§ni niihin tartun ja mahdollisuuksien mukaan pyrin niit√§ toteuttamaan. Aika vasta meill√§ hankittiin asiakkaan toiveen pohjalta kangas/kumi ohjia hevosille. Ja viime viikolla sain kuulla, ett√§ meid√§n tallin isot pojat olisivat herkk√§nahkaisia ja irvistelisiv√§t normaaleille harjoille. K√§vin nyt sitten ostamassa Magyarille ja Heraklesille tuollaiset extrapehme√§t harjatHymiö

Poikien harjat

Joten laitelkaahan ajatuksianne tulemaan jos sellaisia herää.

- Helena -


Helenan Poksi (4.11.2017)

Tervehdys!

T√§n√§√§n on tallilla kisailtu Halloween tunnelmissa. Maneesi oli koristeltuna ja useilla ratsastajilla oli valtavan hienoja asuja ja maskeja. Ja saipa muutama heppakin varustautua juhlan tunnelmaanHymiö Ohessa kuvia, joita napsin kisapaikalta pitkin p√§iv√§√§.

Halloween Halloween Halloween Halloween Halloween Halloween

Halloween Halloween Halloween

Muutenkin kisojen tunnelma oli taas kerran mukava, rento ja kannustava. Kioski pursuili herkuista ja makkaran tuoksu leijaili pitkin pihaa. Voikin kyllä todeta, että mikäs tämän mukavampi tapa aloittaa Pyhäinpäivä.

- Helena -


Helenan Poksi (1.11.2017)

Hei

Castello muutti eilen kotiin ja pääsi tänä aamuna laumaan. Laumaaminen sujui rauhallisesti ja poika vaikutti siltä kuin olisi aina ollut porukassa. Väisti toisia hienon eleettömästi ja osasi olla ikään kuin näkymätön, jolloin se ei käytöksellään provosoinut muita.

Castello

Viikonloppuna kävi tallilla pitkästä aikaa meidän entinen opettaja Heini poikansa kanssa. Aapo sai kunnian tarjota pienokaiselle kyytiä, alla kuva Aaposta talutuksessa.

Aapo

- Helena -


Helenan Poksi (30.10.2017)

Tervehdys!

Lumisissa tunnelmissa n√§ytt√§isi marraskuu alkavan, edelleen on maa valkoisena ja lis√§√§ tupruttelee. Hassu vuosi t√§m√§ on nyt kyll√§ ollut ihan kokonaisuudessaankin. Alkuvuosi oli mukavan lauha, sitten vaikutti ett√§ kev√§t tulisi etuajassa, kunnes ilma alkoikin uudestaan kylmenem√§n ja eka kertaa 10 vuoteen ei heppoja pystynytk√§√§n j√§tt√§m√§√§n ulos viel√§ vapulta. Kes√§ oli mik√§ oli ja syksy n√§ytt√§√§ my√∂s oudolta, harvemmin nyt syyslomalla on lunta ollutHymiöT√§t√§k√∂h√§n se ilmaston muutos sitten tarkoittaakin.

No heppojen mielestä tämä lumen tulo on ihan asiaan kuuluvaa, tai ainakaan niistä ei sen kummemmin huomaa mitään erikoisempaa. Joka syksyinen kaamosmasennus, tai tarkemmin sanottuna ärtyneisyys niillä on kyllä ollut meneillään jo muutaman viikon. Jospa se menisikin niin että lumen tultua ne kokisivat talven alkaneen ja syksyn kiukuttelut jäisivät sikseen. Pari viikkoa sitten oli meinaa melkein joka heppa ärtyneellä tuulella karsinassa ja nyt viime viikon on Aapo äksyillyt kaikille toisille. Tuo kiukuttelu tulee aina syksyisin ja uskoisin sen liittyvän ainakin osaltaan siihen kun ulkoiluaika lyhenee radikaalisti (ei olla enää öitä ulkona) ja ilmatkin kylmenee.

Syysloma on nyt siis lomailtu, niiden osalta joilla sellainen oli. Tallin toiminnassa palataan myös arkeen, eli lomaviikon kurssitoiminta on ohi. Tulevana lauantaina tosin on poikkeuspäivä, silloin ei pidetä tunteja ollenkaan vaan päivällä on Ousan järjestämät kisat.

Mukavaa viikonalkua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (22.10.2017)

Hei

Jokin aika sitten kerroin että hevonen jota olemme etsineet minulle harrasteluun ja Lauralle kisakäyttöön on löytynyt, ja jäimme silloin odottelemaan lääkärintarkastusta. Nyt alkuviikosta on kauppa vahvistunut ja maltamattomana jo odottelen, että saadaan poika kotiin. Poika, eli Castello on 10v, KWPN ja todellinen hurmuri. Tai ainakin minut, Lauran ja koko muunkin perheen se hurmasi heti kertaiskulla.

Castello Castello

Tallilla aloittaa huomenna harjoittelujakson Riikka Kilpivaara. Riikka tullaan näkemään tallin päässä 7 viikon ajan, joten käykäähän vilkaisemassa henkilökuntasivuilta Riikan esittelykuva, jotta tunnistatte sitten kuka siellä tallissa hääräilee.

Muutoin ei oikeastaan paljon kerrottavaa olekaan. Tai no, se olisi varmaankin ihan mainitsemisen arvoinen asia, että Linda oli loppuviikon ensiapukoulutuksessa. Ohessa muutama kuva

Linda ensiapukoulutuksessa Linda ensiapukoulutuksessa

Huomenna alkaa myös koululaisten syyslomaviikko. Eli mukavaa lomaa kaikille joilla sellainen on!

- Helena -


Helenan Poksi (15.10.2017)

Moi

Alkavalla viikolla on junnujen jatko- ja alkeisjatko tunneilla ohjelmassa mallissa oppimista. Eli opettaja on alkutunnista jonkin aikaa selässä ja näyttää ratsain opeteltavan asian. Muutamilla tunneilla oli ensi viikolle ohjelmassa esteitä, joten heille mallissa oppiminen toteutetaan seuraavalla viikolla.

Tuota mallissa oppimistahan me kokeiltiin jo keväällä ja siitä saatiin positiivista palautetta. Idea asiaan tuli yhdeltä asiakkaalta, joka oli ihmetellyt mallista oppimisen puuttumista kokonaan ratsastuksen opettamisessa, sillä muissa lajeissahan opettaminen pitkältikin tapahtuu juuri mallin kautta. Ja kyllähän siinä on vahvasti perää, että varsinkin lapsi oppii näkemänsä avulla helpommin.

Tuokin opettamisen malli oli siis asiakkaan suusta saatu idea, kiitos siitä! Ja tässä vaiheessa pääsenkin hyvin nyt mainitsemaan siitä, että laittakaahan ajatuksianne ja ideoitanne tulemaan! S-postilla minut tavoittaa pikaisestikin ja ideoita voi myös kertoa tallilla. Ja myös ihan perustunneille saa toivoa sisältöä, ja voi toivoa ihan täsmällisesti esim. "haluaisin opetella lisää pohkeenväistöä".

Lauantaina oli tallilla Ousan järjestämät kisat. Vuorossa oli estehyppelöt ja mukavasti oli kuulemma ratsukoilla mennyt. Ousan sivuilla kisoista lisää.

Mukavaa viikonalkua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (11.10.2017)

Tervehdys

Viikonlopun aikana oli hevosilla ihmeteltävää, pihalta kuului kaikenmoista kolinaa ja pauketta, rälläkän surinaa ja vielä kaiken huipuksi hitsauksesta säihkyi oudosti valon välähdyksiä.

Sunnuntaipuuhia

Ohjelmassa oli purukontin kattoluukun saranoiden hitsaus ja kattoon tulleiden reikien paikkaus. No nyt tuo homma on onneksi valmis, kontti täytetty ja purut pysyvät taas kuivina ensi talven.

Se onkin suorastaan hämmentävää kuinka monenlaisia asioita ratsastuskoulun ja yleensäkin hevostallin pitäjän täytyy osata tehdä. Tai no jos ei osaa tehdä, niin täytyisi osata ainakin ajatella asioita ja hoksata teettää ne jollakin asian osaavalla. Kaikkihan lähtee tietysti siitä hevosten hoitamisesta, asiakaspalvelusta ja tallin yleisen siisteyden huolehtimisesta. Puutarhurin hommia tulee hoitaa varsinkin kesäisin, lumityöt tulee hoitua talvisin. Henkilökunnasta olisi hyvä osata pitää huolta, hoitaa palkka-asiat, muusta kirjanpidosta nyt puhumattakaan. Nettisivujen päivittäminen vaatii myös oman osaamisensa. Ja ostoksillakin tarvitsee muistaa käydä, kahvia ja ainakin sitä pakollista vessapaperia täytyisi aina löytyä.

Erilaisiin tai uusiin työtehtäviin tarvitsee myös osata tarttua ennakkoluulottomasti. Muistan kuinka tässä jokunen kesä takaperin oli Kari reissussa ja mennessäni illalla tallille oli myrsky kaatanut parikin puuta tarhan aitojen päälle ja sähköpiuhat olivat sitten tietysti menneet poikki.

Lauantaipuuhaa 2015 Lauantaipuuhaa 2015

Hevosten oli m√§√§r√§ menn√§ y√∂ksi ulos, eik√§ sek√§√§n olisi auttanut, vaikka olisivat y√∂ns√§ sis√§ll√§ nukkuneet sill√§ kyll√§ viimeist√§√§n seuraavana p√§iv√§n√§ ne olisi pit√§nyt sinne pihalle p√§√§st√§√§. Eip√§ siin√§ siis muuta kuin kaivoin kirveen ja sahan ja painelin tarhaan. Sahasin ja hakkasin katkenneita puunrunkoja kunnes lopulta sain ne kokonaan poikki. Sen j√§lkeen pystyin yhdist√§m√§√§n katkenneet s√§hk√∂langat liittimill√§ toisiinsa ja jipii‚Ķtyytyv√§isen√§ p√§√§sin mittaamaan kuinka s√§hk√∂ kulki nauhoissa kiitett√§v√§sti. Eip√§ siis muuta kuin iltatallin t√∂it√§ jatkamaan. Voinette kuvitella kuinka tyytyv√§inen olin itseeni tuosta ty√∂vuorosta suoriuduttuaniHymiö

- Helena -


Helenan Poksi (7.10.2017)

Hei!

Eilen minulla alkoikin aamu hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Pesin maneesin mainostauluja ja Kari laitteli ne takaisin paikoilleen.

Perjantaipuuhia

Perjantaipuuhia

Perjantaipuuhia

Karin osalta aamupäivä sitten jatkui purukontin tyhjennyksellä, kontin katossa olevan luukun saranat ovat nimittäin revenneet ja uudet tarvitsee hitsata ennen kontin täyttämistä.

Perjantaipuuhia

Perjantaipuuhia

Purut on siis varastoitu tyhjään karsinaan hitsaamisen vuoksi. Tuokin oli hassu juttu kun mietittiin ja mietittiin mihin ihmeeseen me nuo purut väliaikaisesti saataisiin laitettua. Pohdittiin pressuratkaisuja ym. ennen kuin lopulta Kari hoksasi että meillähän on karsina tyhjillään. Sitä vaan ei hoksannut edes ajatella, kun yleensähän meillä on aina ollut jokaisessa karsinassa asukki.

Tuo karsina on nyt ollut tyhjillään heinäkuun lopulta asti. Hatti muutti silloin Etelä-Suomeen ja minä olen siitä asti katsellut itselleni uutta hevosta. Nyt se on kyllä löytynyt, mutta siitä ei vielä sen enempää koska kaupan vahvistuminen odottaa vielä lääkärintarkastusta.

Mukavaa viikonloppua kaikille

- Helena -


Helenan Poksi (2.10.2017)

Tervehdys!

Olipa hauska kun menin lauantai-iltana ty√∂vuoroon ja otin tallin puhelimen, niin siin√§h√§n oli Aapo tarhan siivouspuuhissaHymiö Aivan ihana kuva, joka my√∂s kertoo kivasti senkin mit√§ olen puhunut, kuinka Aapolla on taas ollut kavereita tarhassa ja se on ollut paremmalla/touhukkaammalla tuulella.

Aapo siivoaa

Tuo kuva on nyt lähes julkaisukelpoinen laadultaan, kun tallin puhelin on vaihdettu. Moni muistaakin millainen kapula siellä on ollut aina tämän kesän lopulle saakka, ennen kuin tuo uusi sinne siis vaihdettiin.

Kapula

Ja sekin ajatus oli minulla ihan h√∂hl√§, ajattelin vaan ett√§ ei kannata sinne laittaa muutamaa kymppi√§ kalliimpaa puhelinta, kun siell√§ aina puhelimet rikkoutuu. Tippuu lantalaan, tarhaan, betonilattialle jne. Kunnes muistelin asiaa tarkemmin ja tajusin, ett√§ min√§ itseh√§n se olin aina se, jolla ne puhelimet tippuilivat ja hajosivat. Paras saavutukseni sill√§ saralla lienee puhelimen tiputtaminen vessanp√∂ntt√∂√∂n, jossa se kyll√§kin iloisesti pirisi sit√§ etsiess√§niHymiö Ja kaikille viel√§ selvennykseksi, juuri pestyyn p√∂ntt√∂√∂n.

Ja on tuosta uudesta puhelimesta sekin etu, ett√§ siin√§ on selke√§sti parempi √§√§nenlaatu. Saa jopa selv√§√§ soittajan puheista ‚Äď eli ei muuta kuin soitelkaahan tallille.

- Helena -


Helenan Poksi (24.9.2017)

Tervehdys

Viime kerrasta kun jouduimme nostamaan hintoja on vierähtänyt jo reippaat kaksi vuotta. Nyt kuitenkin on tullut aika tarkistaa tuntihintoja ylöspäin yhdellä eurolla/tunti. Osa Oulun alueen ratsastuskouluistahan joutui tämän korotuksen tekemään jo alkuvuodesta. Meillä uudet hinnat astuvat voimaan viikosta 41, eli 9.10. alkaen. Ja siitä voisinkin mainita nyt saman tien, että kun pari vuotta sitten tuli kyselyjä voiko kortteja ostaa vanhalla hinnalla jemmaan. Niin kyllä voi, ja niitähän saa hankkia niin monta kuin haluaa ja käytellä omaan tahtiinsa.

Hepparintamalla ei ole tapahtunut suorastaan mit√§√§n. Aapon ja Akiton kaveruus on jatkunut ja muutaman kerran olen n√§hnyt niiden kanssa samalla kasalla Paulankin. Noista kolmesta tulikin heti eka kertaa ne yhdess√§ n√§hty√§ni mieleeni ajatus ponipoppoosta, vaikka todellisuudessa se meid√§n tallin luonteeltaan eniten ‚ÄĚponi‚ÄĚ on varmaankin Elari. Tai en tied√§ nyky√§√§n, mutta Elarista aina muistelen sellaista vanhaa tarinaa, jonka sen entinen omistaja minulle kertoi. Elari oli aina karannut tarhasta ja juossut naapureiden tontilla olleelle luonnonlammelle polskuttelemaan. Sielt√§ se oli kyll√§ vihellett√§ess√§ aina kiltisti tullut kotiin, mutta todellinen vesipeto se oli ollut. Ja kyll√§h√§n se edelleen aina jos tarhassa on se iso lammikko hy√∂rii siell√§ vedess√§.

Silveri oli my√∂s jossain vaiheessa aika hulivili pikkupoika Hymiö Kengitt√§j√§ siit√§ sattui kerran mainitsemaankin, ett√§ huomaa ett√§ laumassa on nuori rasavilli, kun niin monesti irtoilee kenki√§ hevosilta. Mutta nyt i√§n my√∂t√§ on poika jo kovasti rauhoittunut, mink√§ huomaa varsinkin uutta hevosta laumattaessa. Viel√§ pari vuotta sitten kun uusi laitettiin porukkaan hillui Silveri ihan holtittomasti joka suuntaan vaikka uusi tulokas ei olisi ollut l√§himaillakaan. Jotenkin se vaan keksi saada hauskuutusta itselleen poikkeuksellisesta tilanteesta. Nyky√§√§n se k√§y uuden haistelemassa ja kohtaamassa ja vet√§ytyy samantien rauhassa hein√§√§ rouskuttelemaan.

Nyt muutaman p√§iv√§n ajan ollaan saatu nauttia ihanan l√§mpimist√§ syyskeleist√§ ‚Äď toivottavasti niit√§ saadaan viel√§ paljon lis√§√§ ja kaikki ehtiv√§t fiilistelem√§√§n syksyn mukavaa tunnelmaa.

- Helena -


Helenan Poksi (18.9.2017)

Tervehdys

Tammojen kiimat alkavat olla t√§lle vuodelle lopullaan, mik√§ on varsinkin Heraklesin mielenrauhaa ajatellen hyv√§ asia Hymiö Poika kun ottaa kovastikin kierroksia tammojen kiimoista tuolla tarhassa touhuillessaan. Tunneilla se onneksi keskittyy t√§ysin ty√∂h√∂ns√§ ja unohtaa ymp√§rill√§ olevat kaunokaiset.

Viime syksynä kun Herakles tuli meille oli sen laumaan laittaminen aivan toivottoman tuntoista, se yritti omia jokaisen tamman ja sai potkuja joka viikko. Niistä kaikista onneksi selvittiin säikähdyksellä ja tilanne on alkanut vakiintua leppoisaksi. Toki sen piti jotakin nyt vielä tässä syksyn viimeisten kiimojen kanssa koheltaa, sillä se päätyi saikulle loppuviikosta. No nyt onkin sitten edessä pitkä talvi ja rauha maassa toivottavasti tuon asian suhteen.

Ei meillä kyllä onneksi tammoilla mitenkään vahvana kiimat muutenkaan näy. Ainakaan meille ihmisille. Afrika on ollut ainut, joka meille tullessaan oli kiimojen aikaan niin hankala, että sitä ei laitettu pahimpina päivinä edes tunneille. Mutta sekin on tasoittunut ajan kanssa.

Lauantaina oli tallilla Ousan estekisat ja paikalla oli taas mukavasti kisaajia ja yleisöäkin! Kioski pursusi ihanista herkuista, makkaroiden ja vohvelien tuoksu veti kovasti puoleensa. Tunnelma oli letkeä ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa. Kiitokset taas seuralaisille!

- Helena -


Helenan Poksi (11.9.2017)

Tervehdys!

Viime viikon olimme Karin kanssa lomalla ja eilen kun menin illalla k√§ym√§√§n tallilla, oli pihalle ilmaantunut ihana aprikoosin v√§rinen puu Hymiö Ruskan s√§vyj√§ toki n√§kyy jo muuallakin, mutta tuo puu on jotenkin ihan h√§tk√§hdytt√§v√§n s√§vyinen.

Aprikoosipuu

Puun lis√§ksi osui silmiini my√∂s upeasti kiilt√§v√§t estepuomit, Ousalla oli maalaustalkoot 3.9. ja pihalla oli silt√§ j√§ljilt√§ edelleen puomeja kuivumisasemissa. On se mahtavaa, miten aktiivisesti Ousan porukka kaikenlaista touhuilee. Eilen oli Ousalla vieraitakin ‚Äď Kajaanin Ratsastusseuran porukkaa oli pienen linja-autollisen verran ollut seuravierailulla. Ousa oli tarjoillut kahvia, mehua ja mokkapaloja ja tietysti kertoneet toiminnastaan ja kivakaverikuviosta.

Kajaanin Ratsastusseura

Tulevana lauantaina seuralaiset sitten jatkavat touhua estekisojen merkeiss√§. Tervetuloa minunkin puolestani paikalle, ja muistakaa varata taskurahaa. Ousan kioski pursuilee kaikenlaista herkullista aina kisap√§ivien aikana Hymiö

- Helena -


Helenan Poksi (31.8.2017)

Hei!

Jokunen teist√§ muistaa kuinka kerroin Aapon meille muuton j√§lkeen, ett√§ Aapo ja silloin meill√§ asunut Catleen yst√§vystyiv√§t v√§litt√∂m√§sti. Tai tarkemmin sanottuna Aapo oli aivan hullaantunut Catleeniin, joka oli muuten tallin tammoista melkeinp√§ suurin Hymiö Aapo omi Catleenin kokonaan itselleen ja seurasi sit√§ kuin hai laivaa.

Catleen kuitenkin muutti pois alkuvuodesta ja sen jälkeen Aapo on ollut aika yksin ulkoilutarhassa. Kunnes tänä kesänä panin useaan otteeseen merkille, kuinka Aapo ja Akito olivat kahdestaan aina jossakin päin tarhaa. Aivan ihanaa kun Aapo on taas saanut oman kaverin, sitä oli niin surullista katsella yksin.

Aapo ja Akito

Muutoinkin tuo heppojen tarhael√§m√§ on aika hupaisaa seurailtavaa. Siell√§ on pareja, kaveriporukoita ja sekalaisia kumppaneita. Ket√§√§n ei onneksi sorreta tai syrjit√§, vaan kaikille l√∂ytyy seuraa. Sit√§ moni jotenkin helposti ajattelee, ett√§ heppa kyll√§ kaverustuu toisen kanssa kun vaan laitetaan ne kahdestaan tarhaan. Mutta kyll√§ t√§√§ll√§ meill√§ ainakin huomaa, ett√§ vaikka kaikkia siedet√§√§n ja ollaan samaa ‚ÄĚperhett√§‚ÄĚ, ei kaikkien kanssa hevosillakaan synny sellaista syvemp√§√§ kaverisuhdetta.

Tulevana sunnuntaina on sitten Ousan järkkäämät maalaustalkoot tallilla. Niistä tarkemmat tiedot löytyy Ousan omilta sivuilta.

Minä jään nyt lomalle ja palaan hommiin 9.9. Eli muistakaa laitella kaikki viestit suoraan tallin numeroon!

- Helena -


Helenan Poksi (24.8.2017)

Hei!

Me ollaan koko kev√§t ja kes√§ taisteltu tallin k√§yt√§v√§n kellojen kanssa, kun aina toinen j√§t√§tt√§√§ tai edist√§√§ ja sitten ne on eri ajassa. No nyt t√§h√§n pit√§isi olla l√∂ytynyt ratkaisu, kelloihin on asennettu radiokellokoneistot Hymiö Eli kellot ottavat itse ajan taivaalta, ihan kuin k√§nnyk√§tkin. Joten toivottavasti ne nyt kulkevat k√§sik√§dess√§.

Käytävän kello

Tosin oli t√§ss√§ heti sellainen pikku probleema, ett√§ meid√§n talli on niin betonipunkkeri ett√§ sinne ei radiosignaalit meinaa tulla. Nimitt√§in kun kellot vietiin talliin, ei toinen niist√§ l√§htenytk√§√§n korjaamaan itse√§√§n oikeaan aikaan, vaan viisarit t√∂k√∂ttiv√§t tiukasti paikallaan. Kari sitten vei tuon kellon maneesin tuomaritornin p√§√§lle ja hetken kuluttua kello jo py√∂r√§htikin kohdilleen. Nyt sitten toivotaan, ett√§ talliinkin signaalit sen verran usein p√§√§sev√§t, ett√§ kellot pysyisiv√§t lopultakin samassa ajassa Hymiö

Myös tallin hälytysjärjestelmässä oli häikkää loman jälkeen, ilmeisesti aika tehnyt siinä tuhojaan. Kyllähän se talli nimittäin on aika vaativa paikka olosuhteiden kannalta sähkölaitteille, ja 10 vuottahan tuo järjestelmä olikin jo toiminut. Nyt siihen tarvitsi uusia muutama osa ja eilen saatiin sekin jälleen täysin kuntoon.

Ja oli sitä ilmeisesti tiistaina ollut jonkun sortin ongelmia puhelinoperaattorillakin, sillä tallin kännykkään ei kulkenut tekstarit kunnolla. Muutamia viestejä oli jäänyt kokonaan saapumatta. Eli muistakaa huomioida kun laitatte viestin, että vastaamme siihen. Muutoin se ei ole todennäköisesti meitä tavoittanut!

- Helena -


Helenan Poksi (18.8.2017)

Hei!

Tallissa ammottaa tyhj√§ karsina, kuten kaikki olette varmastikin huomanneet. Joku jo kyselikin minulta milloin siihen saadaan uusi opetushevonen, mutta tuo karsinahan on siis se Hatin vanha karsina, johon minulla on tarkoitus ostaa itselleni uusi hevonen. Eli etsint√§ on alkanut Hymiö

Tuo kuulostaa hauskalta, oman hevosen katseleminen siis. Mutta voin vakuuttaa, ett√§ ainakin minun tapauksessani siit√§ on osakseen hauskuus kaukana. Toki se katseleminen ja ilmoitusten lukeminen ja suunnitteleminen on todella mukavaa, mutta kun sitten pit√§√§ edet√§ siihen koeratsastukseen ja p√§√§t√∂ksen tekemiseen. Tuo koeratsastus itsess√§√§n on jo ihan mykist√§v√§ kokemus ainakin t√§llaiselle aralle ratsastajalle. Alla uusi hevonen, koko perhe paikalla, hevosen omistaja ja mahdollisesti viel√§ valmentajakin mukana. Pakkaan lis√§t√§√§n toki viel√§ kaikki muut sivulliset kyseisell√§ tallilla olevat. Videokamera surisee ja salamavalot v√§lkkyy ‚Äď tuleehan kokonaisuus ikuistaa, jotta sit√§ voidaan kotona pohtia juurta jaksain.

Kotona sitten istutaan koko perheell√§ sohvalla, katsotaan videoita ja pohditaan milt√§ se tuntui. Siin√§p√§ sitten pystyt kertomaan kuinka rennolta hevonen vaikutti, oliko sill√§ miellytt√§v√§ ravi istua, milt√§ laukka tuntui. Olisiko se t√§ss√§ - uusi yst√§v√§ sinun el√§m√§√§si Hymiö

Tallilla tehdään vielä viimeisiä viilauksia kesän jäljiltä. Eilen asennettiin maneesin katsomoon tuloportille jalkaralli, koitetaan näin pitää katsomon lattia puhtaampana.

Maneesin ralli

Ja huomenna onkin sitten tallilla Ousan tämän syksyn ensimmäiset kilpailut. Vuorossa on Kouluratsastuskisat. Tulkaahan kaikki paikalle kannustamaan ratsukoita ja nauttimaan kioskin antimista.

- Helena -


Helenan Poksi (9.8.2017)

Hei

T√§n√§√§n p√§√§dyin jo toistamiseen perumaan ratsastajalle suunnatun kunto-ohjelman, jonka olisimme toteuttaneet liikuntakeskus Voiton kanssa. Kes√§n alussa kun meill√§ oli t√§m√§ samainen kurssi tarjolla ajattelin osallistujien v√§hyyden johtuvan ajankohdasta. Oletin, ett√§ lomilla ei haluta hikoilla tai ollaan reissussa. Mutta eip√§ niit√§ osallistujia nytk√§√§n alkanut ilmaantumaan, joten nyt t√§ytyy jo minullakin asia uskoa. Ja eip√§ se mit√§√§n haittaa ‚Äď jokainen liikkuu omalla tavallaan. P√§√§asia lie, ett√§ jotenkin liikkuu Hymiö

Kuluneella viikolla olikin jo nähtävissä se, että ihmiset palailivat kesälaitumilta. Tunneilla oli reilummin porukkaa ja jotenkin tallin tunnelma palautui normaaliarkeen. Niko on vielä ollut lomalla, mutta nyt hänkin jo palaa takaisin töihin.

Uusia alkeisryhmiä ei näillä näkymin pystytä nyt syksyllä perustamaan. Jonkin verran on vakiopaikkoja kyllä vapaana, mutta ei silleen että saisimme näppärästi tyhjää ajankohtaa kokonaan uudelle ryhmälle. Mutta siis vakiopaikkoja on jonkin verran ja niistä kannattaa laittaa kyselyt suoraan minulle. Junnuille on pari paikkaa alkeisjatko/jatko 1 tasolla ja sennuille muutamia C ja B tason paikkoja, varsinkin perjantaina sillä sinne perustimme kesän alussa uudet sennuryhmät.

Tänään on siis sunnuntai ja heppojen vapaapäivä. Me sitä vastoin ollaan touhuiltu tallilla, minä oikeastaan paperiasioiden parissa ja Kari Puuhapeten ratissa.

Ratsastuskentta

Mukavaa alkavaa työviikkoa kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (9.8.2017)

Tervehdys!

Tallin arki alkaa jälleen huomenna. Nyt on siis kesän viimeiset kurssit pidetty ja palataan normaaleihin aikatauluihin. Koululaisilla alkaa koulut ja suurimmalla osalla myös aikuisista on lomat jo lusittuna. Niko on meillä vielä loppuviikon lomalla, mutta sitten on myös meillä lomakausi henkilökunnan osalta ohi.

Itsellenih√§n tilanne on jokseenkin jopa p√§invastainen ‚Äď henkil√∂kunnan ollessa lomalla ja varsinkin tallin ollessa suljettuna toiminnalta on minulla ja Karilla vuoden kiireisin ty√∂p√§tk√§. Nyt sitten taas kun henkil√∂kunta on paikalla ja toiminta rullaa olemme me huomattavasti v√§hemm√§n ty√∂llistettyin√§ Hymiö

Heppojen arjessa ei ole tapahtunut ihmeempiä, joten siltä rintamalta ei minulla ole mitään kerrottavaa.

Joten eipä muuta kuin mukavaa koulun aloitusta kaikille koululaisille!

- Helena -


Helenan Poksi (3.8.2017)

Tervehdys!

Näin se on tallin syyskausi pyörähtänyt mukavasti käyntiin. Tosin eipä tämä onneksi vielä kovin syksyiseltä vaikuta kun lämpimät kelit tuntuvat jatkuvan.

Viikonloppuna sain terveisiä Etelä-Suomesta, Sarnalta. Neidillä kuulostaa pyyhkivän mukavasti ja takana on jo ratsukon ensimmäiset estekisatkin. Hienosti oli radat kuulemma menneet ja muutenkin Sarna vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä olotilaansa. Ohessa muutama kuva Sarnasta.

Sarna
Sarna

Kesän alussa laitoimme tarjolle liikuntakeskus Voiton kanssa yhteistyössä toteutettavan ratsastajan kunto-ohjelman, mutta se ei silloin kerännyt tarpeeksi ilmoittautujia. Tallilla kuulin monien juttelevan, että ajankohta oli huono. Kesällä on monilla niin paljon menoja ja lomasuunnitelmia, että ei pysty panostamaan tuollaiseen. Ja näin ollen laitammekin samaisen ohjelman tarjolle nyt alkusyksystä. Siitä saamme tarkat päiväykset piakkoin ja pääsemme päivittämään tapahtuman hyvinkin pikaisesti.

Tämän viikon lauantai-iltapäivänä on tallilla Ousan oma iltapäivä. Paikalle ovat tervetulleita kaikki Ousan toiminnasta kiinnostuneet ja mukavaa iltapäiväohjelmaa kaipaavat heppaihmiset, joten toivottavasti teistä mahdollisimman moni pääsee paikalle!

- Helena -


Helenan Poksi (26.7.2017)

Tervehdys!

Heppojen loma tallilla etenee leppoisasti. Iltaisin ja aamuisin me k√§yd√§√§n ne aina tarkistamassa mahdollisten haavojen ym. varalta, mutta hyvin rauhallisesti ne n√§ytt√§v√§t nyt lomansa ottavan Hymiö Pihan touhut silti kiinnostaa ja porukka ilmaantuukin kyll√§ nopeasti portille kun alkaa pihalta √§√§ni√§ kuulua.

Talln huoltoa 2017 Talln huoltoa 2017

Eilen illalla oli niill√§ ollut kyll√§ ihan kunnon s√§pin√§√§kin. Varjakan suunnalta oli nimitt√§in lampaita karannut aitauksesta ja niist√§ pari oli eksynyt heppatarhan taakse. Hetken siell√§ juoksenneltuaan olivat lampaat huomaamattaan kulkeneet heppa-aitauksen sis√§puolellekin, mutta onneksi meid√§n hepat eiv√§t olleet sen kummemmin olleet agressiivisia lampaille. Omistaja sai lopulta lampaansa kiinni ja kaikilla oli kaikki hyvin. Jotenkin vaan hauska ajatella, ett√§ ollaan kuitenkin ihan t√§ss√§ asutusalueella ja siit√§kin huolimatta t√§√§ll√§ on t√§llaista ‚ÄĚmaaseudun tunnelmaa‚ÄĚ Hymiö

No heppojen loma siis jatkuu vielä tämän viikon loppuun asti ja töiden pariin palataan sitten ensi maanantaina.

Mukavan aurinkoisia päiviä!

- Helena -


Helenan Poksi (21.7.2017)

Tervehdys!

Helposti voisi ajatella, että jos on vuosia hankkinut opetushevosia ratsastuskoululle, niin osaisi ostaa myös itselleen sopivan hevosen. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa, siihen omaan liittyy pakostakin niin paljon erilaisia tunteita, toiveita ja odotuksia, jotka sitten hämärtävät tosiasioita.

Ja n√§in k√§vi minullekin, pieleen meni. Tai siis ei tietenk√§√§n siin√§ mieless√§ pieleen, ett√§ paljon olen nyt oppinut ja kokenut ja rutkasti on my√∂s ihania muistoja tullut ‚Äď mutta tosiasia on kuitenkin, ett√§ Hatti on minulle liian haasteellinen. Ja n√§in ollen Hatti on nyt myyty ja l√§htenyt uuteen kotiin Vantaalle. Kaikkea hyv√§√§ Hatille ja uudelle omistajalle!

Hatti

Tallilla vuosihuolto etenee hyvää vauhtia, suunniteltua aikataulua edellä. Tallin varsinainen pesu ja desinfiointi on tehty ja maneesin sisäpuolen maalaus on myös jo valmis.

Tallin huoltoa 2017 Tallin huoltoa 2017 Tallin huoltoa 2017 Tallin huoltoa 2017

Maneesin kentän puoleista ulkolaudoitusta on myös korjausmaalattu alaosasta. Se kun tuppaa aina kastumaan kenttää kasteltaessa, niin siinä oli vanha maalipinta selkeästi jo kärsinyt.

Tallin huoltoa 2017 Tallin huoltoa 2017

Hepat ottavat t√§m√§n vuosihuoltop√§tk√§n aina todella rennosti ja osaavat selke√§sti nauttia lomastaan. Tuossa ne k√∂ll√∂ttelev√§t tarhassa ja p√§llistelev√§t piha-alueen tapahtumia Hymiö

Talln huoltoa 2017

- Helena -


Helenan Poksi (16.7.2017)

Maneesin maalarit orrella (Maalauspalvelu LaatuTrio).

Tallin huoltoa 2017

- Helena -


Helenan Poksi (16.7.2017)

Tallin huoltoa 2017

Tallin huoltoa 2017

Tallin huoltoa 2017

Toisilla alkoi t√§n√§√§n kes√§loma ja toisilla ty√∂t Hymiö Tunnit jatkuvat 31.7. Oikein mukavaa lomaa kaikille joilla sellainen on!

- Helena -


Helenan Poksi (3.7.2017)

Hei

Niin se kesä etenee ja nyt ollaankin jo heinäkuun puolella. Tallin toiminnan kannalta se tarkoittaa sitä, että kesäkautta on jäljellä enää kaksi viikkoa. Talli on siis lomalla 17.7-30.7 ja tunnit jatkuvat alkaen 31.7. Kaikilla säilyy vakiopaikkavaraus automaattisesti, mutta jos et halua jatkaa omalla paikallasi, niin ilmoitathan siitä minulle mahdollisimman pian.

Hatti

Henkilökunnan kesälomat ovat nyt myös alkaneet, ensimmäisenä lomalle jäi Petri. Viikon päästä alkaa Hennan loma ja Niko ja Linda aloittavat lomansa sitten kahden viikon kuluttua.

Hennan osalta t√§m√§ viikko onkin nyt sitten viimeinen ty√∂viikko, eli kuten jo aikaisemmin tiedotimme, niin Henna lopettaa ty√∂t meill√§. Itselleni tuo Hennan ilmoitus tuli yll√§tyksen√§, mutta hetken sit√§ pohdittuani ymm√§rr√§n kyll√§ Hennaa hyvin. Jos tuntuu, ett√§ haluaa opiskella ja kokeilla el√§m√§ss√§ uusia mahdollisuuksia, niin se kyll√§ mielest√§ni kannattaa. Eli paljon onnea ja menestyst√§ Hennalle!  

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (26.6.2017)

Tervehdys

Niin se keskikesän juhla on juhlittu ja tallin kesäkauden osalta ollaan siis jo puolessa välissä. Muistakaahan ilmoitella omat tuntiperumisenne mieluiten hyvissä ajoin, jotta saamme sitten korvaavia tuntiaikoja toisille. Ja senkin jälkeen, kun teillä kausikortti menee täyteen, niin ilmoittakaa tuletteko vielä! Me ei voida automaattisesti perua loppuja kesän tunteja keneltäkään sen vuoksi että kortti tuli täyteen, koska osa teistä haluaa käydä sitten loppukesän normikortilla.

Heppojen arjessa Juhannus tarkoitti extra vapaapäivää ja ne nautiskelivatkin tarhassa löhöillen. Edes vesisade ei hetkauttanut juhannusrauhaa, vaan löhöily jatkui sateesta huolimatta. Tuo sade olikin kyllä jo paikallaan, sillä joka paikka pölisi jo pahasti ja ilmassa leijailevan siitepölyn määrä alkoi mennä yli sietokynnyksen. Muutama heppakin jo loppuviikosta hieman yskähteli, mutta nyt sekin onneksi loppunee.

Niin ja lopuksi voisinkin vielä mainita - viitaten edellisen poksin aiheeseen - että niin se on heppojen kanssa elämä tosiaankin arvoituksellista. Juhannuksena tuo samainen maastoonmenolinja oli taas Hatin silmissä täysin turvallinen, eikä menoa hidastaneet minkäänlaiset kannot, kivet, ojat tai uudet maisematkaan.

Mukavia kesäpäiviä kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (20.6.2017)

Tervehdys

Tänä aamuna Hatin kanssa maastoon mennessäni sain taas muistutuksen siitä, kuinka hevosten kanssa mikään ei ole itsestään selvää. Lähdimme etenemään linjaa pitkin, jota olemme menneet sen ainakin sata kertaa ees taas, ja nyt yllättäen tänä aamuna se olikin todella pelottava. Puoli matkaa täytyi olla varuillaan ja säikkyä kaikkea varjoista lintuihin, kunnes puolenvälin jälkeen Hatti totesi yksinkertaisesti linjan muuttuneet liian pelottavaksi kulkea. Se järjesti lievästi sanottuna pienen shown ja lopulta päädyin maastakäsin taluttamaan Hatin läpi pelottavan osuuden. No loppu maasto menikin mukavasti, leppoisasta aamutunnelmasta nautiskellen.

Tuossa sitten ravaillessani muistui mieleeni kev√§√§ll√§ junnuasiakkaan vanhemmalta saamani puhelu. Kyseinen huoltaja oli kiinnostunut kuulemaan lapsensa etenemisest√§ ja siit√§ milloin edet√§√§n ja osataan jo tietyt asiat. En oikein hiffannut puhelun jujua, ennen kuin k√§sitin h√§nen ihmettelev√§n, miten 2 vuotta ratsastusta harrastaneena voi edelleen olla opetusohjelmassa k√§ynniss√§ keskihalkaisijan suoraan ratsastaminen yhdistettyn√§ ravisiirtymiin. H√§n oli k√§sitt√§nyt, ett√§ k√§ynti jo osattiin ja ravillekin oli jo opetettu siirtym√§√§n ‚Äď olihan tytt√∂ ravaillut jo pitk√§n aikaa. No puhelu eteni hyv√§ss√§ hengess√§ ja lopulta ymm√§rsimme toisiamme varsin hyvin Hymiö

Monille se vaan voi olla hankala käsittää, että koskaan ei tässä lajissa tule valmiiksi. Ja siinä kai se koko lajin viehätys osaltaan piileekin.

- Helena -


Helenan Poksi (13..6.2017)

Hei!

Nyt oli ihan ‚ÄĚpakko‚ÄĚ tulla kertomaan, kun Hatti on t√§n√§√§n debytoinut meid√§n Lauran kanssa ensimm√§isiss√§ virallisissa kentt√§kisoissaan. Ratsukko meni Yp√§j√§ll√§ t√§n√§√§n Harrasteluokan kentt√§kisat (2-tason luokka) ollen lopulta luokan ensimm√§inen ei sijoittunut ratsukko (7.) Kouluosuudelta Hatti ja Laura nappasivat yli 61% ja rataesteet sujuivat virheitt√§. My√∂s maastokokeen esteet ylitettiin ongelmitta, ja ratsukolle kirjattiin maastosta ainoastaan kaksi aikavirhett√§. Upea suoritus! Onnea Lauralle ja Hatille!

Hatti

- Helena -


Helenan Poksi (11..6.2017)

Tervehdys!

Nyt on kesäkauden ensimmäinen viikko takana ja uudet ratsastajat ja ryhmät aloittaneet. Viikko meni mukavasti, tosin pakko myöntää, että muutamia mokailuja sinne mahtui. Kahdella tunnilla oli meillä tullut ylibuukkaus, olimme unohtaneet merkitä yhden varauksen ja toisessa tapauksessa oli asiakas ilmeisesti sekoillut päivistä. Nämä olivat tosi harmillisia, onneksi kuitenkin oltiin ulkokentällä, joten ratsukot mahtuivat sinne sulassa sovussa.

Toinen asia missä mokailtiin, oli kentän kastelu. Sitä kyllä kasteltiin tuttuun tapaan joka päivä, mutta ei muistettu huomioida tätä helteen vaatimaa extra kastelua. Perjantai-iltana se pölisi sitten jo ihan hävyttömän paljon, mutta onneksi lauantai aamuna siihen ehdittiin saada sen verran lisää vettä, että lauantain pölinä oli jo ihan ok. No tänään (sunnuntai) olen nyt kastellut kenttää koko päivän, joten se on saatu kastumaan syvälle asti ja nyt muistamme aloittaa hellejaksoina myös joka päivä kastelun jo useampi tunti aikaisemmin.

No näistä mokista otamme opiksemme ja kokonaisuudessaan viikosta voin kuitenkin todeta, että mukava viikko on takana ja ihania uusia ryhmiä/ryhmäläisiä on taas saatu mukaan touhuun.

Ihanan helteisiä kesäpäiviä kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (6..6.2017)

Tervehdys!

10v juhlaviikoilla pyysimme teit√§ jakamaan muistonne eka ratsastuskerrasta meid√§n kanssamme. Muistoja tuli v√§h√§isesti ‚Äď mutta t√§ss√§ voisi ajatella, ett√§ laatu korvaa m√§√§r√§n Hymiö

Oli ihana lukea niitä. Lupasimme arpoa 5 kpl ratsastustunteja kaikkien kirjoittaneiden kanssa ja ratsastuslahjakortin voittivat seuraavat henkilöt: Meri-Tuulia Nissilä, Jessika Määttä, Leena Kylmäaho, Henna Pirkola, Tiina Karlström. Voittajille on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti.

- Helena -


Helenan Poksi (4..6.2017)

Tervehdys!

Nyt pääsisikin aikaa hurahtamaan viime poksista. Tuo koulujen loppumisviikko oli jokseenkin kiireinen ja eilinen meni sitten lakkiaisten vietossa. Nyt ovatkin sitten sekä pienemmät että suuremmat lapset kirmanneet kesälaitumille.

Tallilla tämä koulujen loppuminen tarkoittaa joka vuosi kesäkauden alkamista. Jonkin verran tulee muutoksia lukujärjestykseen ja muutamia uusia ryhmiä aloittaa.

T√§ss√§ v√§lill√§ on ehtinyt tallillakin tapahtua kaikenlaista 😊 Siell√§ oli viikko sitten lauantaina derbyestekurssi. Tuo vastaava derbyjuttu me ollaan pidetty useana vuonna syksyisin, mutta nyt se kokeiltiin vet√§√§ ensimm√§ist√§ kertaa n√§in kev√§√§ll√§. Ja t√§m√§ toimi kyll√§ hyvin, eli laitetaan t√§m√§ juttu t√§st√§ l√§htien kev√§isin.

Minä ja Kari oltiin reissussa tuo viikonloppu, mutta kuvista näin ja ratsastajilta kuulin, että Niko oli tehnyt upean radan. Oli ollut estettä jos jonkin moista, ja hyvin oli myös tarhan muodot hyödynnetty. Noista derbyryhmistä sainkin jo kuvia, mutta en ole vielä ehtinyt alkaa niitä katselemaan. Samoin minulla on vielä selaamatta helatorstain koulukisojen kuvat, jospa niistä löytyisi taas uusia otoksia heppojen omille sivuille.

Eli uutta kuvamateriaalia on luvassa jahka ehdin hetken paneutua.

- Helena -


Helenan Poksi (25.5.2017)

Hei

Tänään oli tallilla Ousan järjestämät koulukisat. Sää suosi kilpailuja ja näin ollen pääsivätkin kilpailijat nauttimaan pitkän radan kouluohjelmasta, koska kisat siis saatiin toteutettua ulkokentällä. Itse katsoin jo viikolla tyytyväisenä kisalistoilta sitä, että ryhmäratsastusluokka oli vetänyt hyvin osallistujia. Ja nimenomaan kisakentälle uusia junnuja, mikä on todella positiivinen asia.

Karin kanssa k√§vimme hetken kisoissa ja saimme vastaanottaa Ousan meille ostaman 10v lahjan. Taas t√§ytyi ihmetell√§ miten seuralaisilla aina sykkiik√§√§n niin hyvin, lahja oli todella ihana yll√§tys Hymiö Sein√§tauluna talvinen ‚ÄĚvakiolauseeni‚ÄĚ koristettuna minun ja Hatin siluetilla. Lis√§ksi viel√§ iso kunnollinen ulkol√§mp√∂mittari ja kaunis kimppu kukkia. Tuhannet kiitokset!

10v lahja

Tulevana lauantaina onkin sitten tallilla vuorossa Derbykurssi. Tuo kurssi on useampana vuotena j√§rjestetty syksyisin, ja nyt se on eka kertaa kokeilussa n√§in kev√§√§ll√§. Ryhm√§t ovat t√§ynn√§, joten ajankohta kurssille taisi olla ihan sopiva. Me ollaan kumpainenkin Karin kanssa reissussa nyt viikonloppu ja niinp√§ Kari k√§vikin jo keskiviikkona ker√§√§m√§ss√§ esteisiin tarvittavia koristeita. Ty√∂teht√§v√§ss√§ ilmeni kuitenkin pieni ongelma, koristeet tuntuivat katoavan heppajengin suihin Hymiö

Derbyesteiden materiaalit

- Helena -


Helenan Poksi (21.5.2017)

Tervehdys!

Tänään oli taas tallilla teemana siivoilu. Minä rappasin pensaiden alusia ja Kari pöristeli tarhassa Puuhapetellä Hymiö

Tarhan siivousta

Pikkuhiljaa alkaa siis kevätsiivoilut olla tehtynä ja päästään nauttimaan kesästä. Ja onhan tässä vielä ennen kesää synttäriviikkokin, jonka siis pääsemme vihdoin huomenna aloittamaan.

Mukavaa viikkoa kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (16.5.2017)

Hei taas

Tänään meidän Lauralla olikin tuttu asiakas hierottavana, iki-ihana Lester Hymiö Lesterhän oli meidän lauman ensimmäisiä hevosia, eli muutti Suomeen aika tarkalleen 10v sitten. Lauran ja Lesterin yhteinen ”ura” alkoi heti sykkimään ja tuolloin eka kesänä 2007 Laura olikin tallin ensimmäisissä kisoissa Lesterillä ristikkoluokassa.

Laura ja Lester 2007
Lester ja Laura (satulassa) v.2007
Laura hieroo Lesteriä
Lester ja Laura tänään.

Tämänaamuinen hierontakuva on julkaistu nykyisen omistajan luvalla.

Ja juomapullot saapuivat tänään Hymiö

Pullot tulivat

- Helena -


Helenan Poksi (15.5.2017)

Tervehdys!

Näin keväällä kun hevosten ulkoiluaika pitenee ja ne ovat öitäkin ulkona, tulee meillä aina ajankohtaiseksi tarkistella turvavarusteita. Tällä kertaa tarhan aidassa kiinni olleet ”tarhaan meno kielletty” kyltit uusittiin, sillä edelliset olivat jo aikalailla vettyneet pilalle.

Tarhaan meno kielletty

Ja samalla tarkastettiin valvontakameroiden toimivuus.

Tulipa siinä sitten mieleen, että laitetaan nyt teillekin pätkä nähtäväksi. Tässä pätkä kamerasta joka on suunnattu tarhan keskiosaan.

Hepat tulevat tarhaan

Viime yön hepat olivatkin sisällä lepäämässä, kun koko sunnuntain satoi ja oli niin kylmää ja märkää. Tuossa videolla ne ovat juuri syöneet aamurehunsa ja minä olen tallissa aukomassa karsinoiden ovia ja hepat siitä sitten kävelevät vapaana käytävää pitkin pihalle. Tuo, että hevoset pääsevät suoraan tallin ovesta tarhaan ja takaisin, oli meillä ykkösjuttu kun tallin pohjapiirustusta alettiin tekemään ja sijoittamaan tallia tontille. Siinä säästyy niin valtavasti aikaa ja vaivaa. Ja onhan se paljon turvallisempaakin kuin olisi esim. talvella talutella heppoja yksitellen pimeän ja liukkaan pihan poikki tarhasta sisään.

Tarhan aidan etuosaa meillä tarvitsee vielä näin lumien sulettua laskea hieman alaspäin. Veikkaanpa nimittäin, että kun nurmikko alkaa pihan puolella kasvamaan harkitsee Aapo konttaamisharjoitusten aloittamista Hymiö

- Helena -


Helenan Poksi (11.5.2017)

Tervehdys!

”Koko kevät on ollut pitkään venytetty vitsi” kommentoi Pekka Pouta Aamulehdelle, ja tuohon lauseeseen törmätessäni tänä aamuna facebookkia selaillessani, voin yhtyä ajatukseen. Meillä kylläkin liittyen juhlaviikolle tilattuihin juomapulloihin.

Noita pulloja aloimme suunnitella heti vuodenvaihteen jälkeen ja tammikuussa pyysin tarjouksia usealta firmalta. Helmikuun 20 päivä sitten vahvistimme tilauksen.

No pullot saapuivat maaliskuussa, väärällä painatuksella. Pienten neuvotteluiden jälkeen ne palautettiin ja uusien pullojen odottaminen alkoi. Jonkin ajan kuluttua saimme tiedon, että alkuperäistä painatussuunnitelmaa ei pystytä toteuttamaan laisinkaan ja toimitimme viipymättä uuden painatusmallin. Vedos hyväksyttiin ja meille vahvistettiin pullojen ehtivän perille ajoissa.

Tänä aamuna kuitenkin sain puhelun, jossa kerrottiin että pulloja ei ole vieläkään painettu ja ne eivät siis mitenkään ehdi paikalle. Nyt vakuutettiin pullojen olevan täällä kuitenkin ensi viikon lopussa, joten päädyimme nyt siihen että siirrämme tallin juhlaviikkoa viikolla. Nykyisen suunnitelman mukaisestihan juhlaa olisi vietetty ikään kuin etukäteen ja uuden suunnitelman mukaisesti se vietetään jälkikäteen – varsinainen juhlapäivähän osuu lauantaille 21.5

Joten kyllä tosiaan tuntuu siltä, että tämä koko juomapullojen tilausprosessi on ollut yksi pitkään venytetty vitsi Hymiö

- Helena -


Helenan Poksi (7.5.2017)

Tervehdys!

Tänään oli aika löysän näköinen heppajengi tallilla kun aamulla menimme Karin kanssa aamuruokia antamaan. Takana oli tämän kevään ensimmäinen ulkona kirmailtu yö ja sen kyllä huomasi.

Heppajono

Sisäänotossa on meinaan aika monesti aika lailla hässäkkää ja säpinää, mutta nyt jokainen löntysteli kaikessa rauhassa käytävää pitkin suoraan omaan karsinaansa.

Se on joka kevät tämä sama kuvio, eka yö ulkona hillutaan ja hippastaan, mutta heti jo toisena yönä kummasti maltetaan nukkua. Tämän vuoksi me aina ajoitetaankin tuo eka yö ulkona näin vapaapäivän alle.

Muilla oli siis tänään vapaapäivä paitsi Hatilla. Hatti ja meidän Laura olivat estekisoissa ja jälleen oli kotiin tuomisina ruusuke mukana.

Laura ja Hatti

Tämän kevään kisakausi onkin heillä alkanut upeasti, ruusukkeita on jo kertynyt useampia. Meidän Lauranhan on siis tarkoitus hypellä Hatin kanssa joitakin kisoja ja kokeilla myös miten kenttäkisat sujuisivat. Viime perjantaina oltiinkin kenttätreeneissä Limingassa. Ohessa tyylinäytettä parista.

Laura ja Hatti kenttävalkat

Ja ennen kaikkea tuossa videossa huomionarvoista on se, että minä itse sain kuvattua treenivideon, jossa jopa näkyy kuvattava kohde Hymiö

- Helena -


Helenan Poksi 30.4.2017)

Tervehdys!

Eka kertaa meidän olemassa olon aikana on näin jäistä, märkää ja lumista vielä tässä vapun aikana. Joka vuosi on meillä nimittäin hepat jääneet eka kertaa yöksi ulos aina tässä huhtikuun viimeinen päivä ja silloin on siis tarha ollut pääsääntöisesti sula ja kuiva. Nyt ei puhettakaan, että tuonne voisi heppoja nukkumaan jättää, sen verran jäässäkin pohja vielä on.

Ja tässä toukokuussahan talli täyttää siis jo 10 vuotta. Ensimmäiset asukit muuttivat meille toukokuun ensimmäisellä viikolla ja varsinainen toiminta aloitettiin 21.5.2007. Talliin muutti tuolloin kuun alussa kerralla 14 hevosta, niistä 12 tuotiin Hollannista ja laumaa täydennettiin kahdella hevosella täältä kotimaasta. Aika mahtavaa aikaa siis elimme tuolloin, iloa, jännitystä, odotusta ja kaikkea mitä ei osannut tajutakaan. Mutta nyt siis saamme juhlistaa tallin syntymäpäiviä ja katsella tyytyväisenä taaksepäin.

Synttärijuhlaa tullaan viettämään viikolla 20, koko viikon ajan. Lisää tuon viikon jutuista sitten lähempänä.

Wappumunkit

Nyt eletään vapun aattoa ja meidän perheessä se tarkoittaa munkkien leipomista ja oman siman korkkaamista Hymiö

Mukavaa Wappua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi 23.4.2017)

Hei!

Tälle päivälle suunniteltu tarhan siivous käynnistyi hyvin. Alla video ojan aukaisusta Hymiö

Koski

- Helena -


Helenan Poksi (22.4.2017)

Hei

Tänään oli tallilla Ousan järjestämät estekisat. Itsekin kävin paikalla seurailemassa suorituksia jonkin aikaa ja olikin kyllä aivan super mahtavaa nähdä tosi siistiä ratsastusta. Osallistujia kisoissa oli mukavan paljon ja tunnelma tallilla oli kivan leppoisa ja kannustava. Paikalla oli tietysti tuttuun tapaan myös hyvin varusteltu kioski iloisine myyjineen Hymiö

Kisakioski

Kisojen tulokset ilmaantuvat varmastikin jo sunnuntain aikana seuran omille nettisivuille.

Huomenna alkaa sitten jo tarhan kevätsiivous, tai näin ainakin on tarkoitus. Kokonaan sitä ei tietenkään vielä saa putsattua, mutta aikomuksena Karilla on kuoria jään päältä ensimmäinen lika/moska kerros pois ja näin sitten tarhan sulettua ja kuivuttua kokonaan on sieltä helpompi poistaa loputkin talven jätökset.

Kentälle sitä vastoin ei nyt pysty tekemään mitään kuivumista edistäviä ”temppuja”. Koitin näin naisen aivoilla nimittäin jo ehdotella, että eikös siellä voisi käydä vähän aurailemassa tai jotain sohimassa jotta lumet häviäisivät nopeammin. Mutta sain selkeän vastauksen, ei. Sinne jos nyt kuulemma menee niin traktori vaan ”uppoaa” ja menee ihan lällyksi ja sekaisin koko kentän pinta. Joten sen osalta joudumme olemaan kärsivällisiä ja rauhassa odottelemaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (19.4.2017)

Hei kaikille!

Huhtikuu hurisee reipasta vauhtia ja muistuttaisinkin kaikkia siitä, että ilmoitatte pidättekö vakiopaikkanne kesäkauden alkaessa. Tieto kaivattaisiin viimeistään tämän kuun lopussa, mutta meille on aina parempi jos saamme tiedon mahdollisimman aikaisin. Pääsen sitten suunnittelemaan mahdollisia ryhmien yhdistämisiä hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Tiedon asiasta voit laittaa myös tekstarilla p. 050 5441 778.

Heppojen laumajärjestys näyttää edelleen elävän. Tässä on nyt tullut vuoden sisällä niin paljon laumaan muutoksia, että näyttäisi tilanteet siellä etenevän hyvin hitaalla tahdilla. Nyt on vaikuttanut lähiaikoina siltä, että Akito olisi nousemassa lauman kärkeen. Mutta tilanne vielä todennäköisesti elää.

Onneksi nämä valtakuviot ovat tapahtuneet pääsääntöisesti rauhallisissa merkeissä, ja sairastumisia ei ole tullut. Ainoastaan Herakles loukkasi kavionsa tässä pari viikkoa sitten, tosin sen uskon johtuneen tammojen ensimmäisistä kevätkiiman oireista. Sellaisella ryminällä tulivat nimittäin Herakles ja Afrika silloin sisään kun kaviossa ollut vanha halkeama aukesi, että ei ollut ihmekään että näin kävi. Harmillinen juttu sinällään, sillä kavion kasvu vie aikaa ja siihen asti on herra nyt sitten lomalla.

Tulevana lauantaina on tallilla Ousan järjestämät estekisat. Mukavaa kisapäivää kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (12.4.2017)

Tervehdys!

Kevään palautteista minulla tuli tässä vielä mieleeni mainita sellaista, että yksi teistä kyseli häntäjouhien selvitysainetta. Meillä löytyy sitä kyllä, mutta se pitää pyytää henkilökunnalta. Kun jos me se pidettäisiin vapaassa käytössä pesarilla, niin helposti kävisi niin että useampikin ratsastaja aina samalle ratsulle sitä laittelisi ja kohta olisi koko harja ihan tönkkönä Hymiö No niin tai näin, mutta sitä voi siis pyytää.

Toista koukkua kattoon, siis sitä jossa voi suitsia roikuttaa paketoimisen ajan, on myös pyydetty. Sille olen nyt kovasti miettinyt paikkaa, enkä ole oikein keksinyt. Se kun on kuitenkin sellaisella korkeudella että on helposti vaaraksi.

Toukokuun toiminnasta, derbystä ja kouluratakurssista olenkin jo aikaisemmin maininnut, mutta nyt ne on saatu esille. Kivasti on kaikenlaista tulollaan ja toivottavasti teiltä löytyy kaikkeen innostusta. Nuo molemmat kurssit siis toteutettiin ihan suoraan asiakkaan toiveesta. Eli laitelkaa aina toiveita tulemaan kun sellaisia mieleen tulee.

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (4.4.2017)

Tervehdys

Kevään palautteissa oli yksi, joka oli harmissaan kesän kausikortista. Meillähän on ollut tämä kausikorttisysteemi jo kesästä 2008 alkaen ja tulee taas. Tällä kausikortilla on meille suuri merkitys lähinnä sen vuoksi kun kesäisin ihmisten liikkuvuus on suurta ja sitä ei oikein osaisi ennalta arvioida. Näin kun asiakkaat sitoutuvat tunteihin maksamalla kortin, pystyn säätämään kurssien osallistujamääriä.

Tuosta kausikortista voisin vielä sen verran mainita, että hoksatkaa se, että ei teidän tarvitse noita kortissa olevia rasteja omalla tunnillanne käyttää! Joka kesä aina useampikin asiakas toimii siten, että ratsastaa samalla viikolla useamman tunnin ja kortti on sitten käytetty jo kahdessa tai kolmessa viikossa. Kerran oli yksi asiakas, joka ratsasti koko kortin yhdessä viikossa. Kausikortissa siis sitoudutaan  vain ratsastamaan meidän kesäkauden aikana se kuusi (pe ja la asiakkaat 5) tuntia.  

Tuosta kausikortista harhaileekin ajatukset sopivasti kesään. Tänä kesänä meillä suurimpana peruskorjauksena on maneesin sisälaudoituksen maalauttaminen. Se käsiteltiin kyllä jollain suoja-aineella sisältä silloin 10v sitten, mutta kyllähän se on jo kovasti tummunut. Tällä pyritään saamaan maneesiin lisää valoisuutta. Ulkopuoliset maalaukset sekä maneesin, että tallin puuosien osalta tulevat ajankohtaiseksi sitten vasta vuoden kuluttua.

Lopuksi voin vielä välittää kaikille keväisiä terveisiä Sarnalta. Neiti viihtyy kuulemma oikein hyvin uudessa kodissaan ja alkujännityksen kaikottua on Aasi Jaskakin jo päässyt ystävien listalle Hymiö

Terveisiä Sarnalta

No mutta sepä taas tältä erää, oikein mukavaa viikon alkua kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (31.3.2017)

Tervehdys

Viime poksissa jutustelin palautteista ja samalla teemalla voisin kyllä jatkaakin.

Välitodistuksista oli palautteissa sen verran mainintaa, että todistukseen toivottiin enemmän sanallista palautetta ja toki todistuksia toivottiin useammankin kerran vuodessa. Nyt ollaan siis vuosia menty tällä yhdellä keväisin jaettavalla todistuksella ja ainakaan nyt tähän hetkeen ei olla niitä lisäämässä. Kaavaketta pikkuisen uudistetaan ja toki opettajat koittavat siihen mahdollisimman paljon asiaa saada laitettua. Niiden kirjoittaminen aloitetaan tänä vuonna pääsiäisen jälkeen.

Hevosten varusteista oltiin kahdessa palautteessa huolissaan ja koettiin, että varsinkaan uusilla hevosilla ei ole ollut sopivia satuloita. Satuloiden sopivuuksia me tarkkaillaan koko ajan, ja tuo on aivan totta että uusilla ei ole aina heti alkuun sopivia satuloita. Se kun on vaikea löytää heti sopiva malli, sopivasti topattuna. Varsinkin kun satulan sopivuuden pystyy loppuviimein oikeastaan näkemään vasta hevosen liikkuessa ja eri kokoisilla ja tasoisilla ratsastajilla satula ”elää” eri tavalla. Siksi monesti meneekin siten, että tilannetta joudutaan alkuun tarkkailemaan ja vaihtamaan satulaa useampaankin kertaan ennenkuin se juuri oikea löytyy. Joten tähän kohtaan toivonkin malttia kaikilta.

Alkeis- ja alkeisjatko tunneilla meillä kokeiltiin syksyn puolella sellaista ”mallista oppimista”, että opettaja oli osan tunnista ratsailla ja näytti itse miten silloinen opetuksessa oleva asia suoritettiin. Tuosta kokeilusta saimme positiivista palautetta ja nyt myös näissä palautteissa tuollaista opettamistapaa toivottiin lisää. Ja sehän sopii kyllä, eli tulemme lisäilemään mallista oppimista aina silloin tällöin, varsinkin uusien asioiden kohdalla.

Kurssitoiveet olivat tämän vuoden palautteissa pääsääntöisesti kouluratajuttuja ja demoa, ja muistakaahan että kurss-i ja tuntitoiveita voitte mielellään laitella pitkin vuottakin suoraan minun s-postiini. Mielellämme toteutamme sitä mitä te toivotte.

Heppojen herkkupäivä oli toiveissa yhdellä palautteen antajalla. Tähän ajattelin ensin, että kyllähän se yksi päivä voidaan herkuille pyhittää. Mutta samassa tajusin, että sehän täytyisi sitten olla koko viikko jotta jokainen asiakas saisi antaa herkun ja viikossa hevonen kyllä jo oppii kerjäämään ja sen myötä näykkimään ja siksi ei tätä voida toteuttaa. Hepoille me jaetaan ruokakuppeihin ruuan yhteydessä kuivattuja leipiä silloin tällöin herkkuina ja niitä saa tuoda toimistoon jos on joutanut kotona kuivattelemaan.

Tulipas tällä kertaa pitkästi kirjoiteltua ja vieläkin voisin tähän loppuun mainita, että kaksi teistä jotka olitte palautteen laittaneet omalla nimellä olitte laittaneet sen ilman sähköpostiosoitetta ja sen vuoksi ette ole saaneet henkilökohtaista vastausta viikon aikana. Jos tunnistat itsesi ja haluat postia, niin laittelehan minulle viestiä.

Mukavaa viikonloppua!

- Helena -
Helenan Poksi (27.3.2017)

Hei

Viime lauantaina oli meillä henkilökunnan kesken saunailta, jossa luimme ja käsittelimme palautteita, kiitokset vielä kaikille jotka niitä meille laitoitte. Kaikille teille, joiden palautteessa oli mukana lähettäjän yhteystiedot, vastailen ajatuksiinne tämän viikon aikana.

Palauteiltamat

Noiden palautteiden suhteen voisin kuitenkin nyt heti mainita muutamasta asiasta. Kahdessa palautteissa mainittiin, että tuntuu, että niitä lehtisiä liittyen hevostoiveisiin ei luettaisi ollenkaan. Tästä juttelimme lauantaina ja kyllä niitä luetaan. Niiden kanssa tulee nyt vaan muistaa se, että kaikkien toiveita ja inhokkeja ei pysty muistamaan ulkoa ja ne vihkot toimivat niin sanotusti suuntaa antavina. Eli muistakaa edelleen laittaa toiveenne edellisellä kerralla siihen vastaanottokansioon entiseen tapaan, vihkot eivät korvaa näiden toiveiden tarkoitusta. Ja tämä myös siksi, että muuttuuhan teilläkin ne toiveet ainakin osalla teistä suht tiheäänkin Hymiö

Toinen asia hevosten jakoon liittyen oli näiden uusien hevosten jakaminen tasapuolisesti kaikille alusta alkaen. Tämä onkin hankala juttu ja tässä me joudutaan etenemään aina tosi varovasti. Sillä meidän tarvitsee niin sanotusti ”sisäänajaa” ne tähän työhön ja siihen tarvitsemme katsoa aina tietyntyylisen ratsastajan kullekin hevoselle. Ja se tietyntyylinen ratsastaja ei tarkoita välttämättä osaavaa ratsastajaa, vaan kyse voi olla esim. sellaisesta, että uusi hevonen ei ”siedä” jotain tiettyä asiaa esim. ohjien heilumista ja näin ollen tarvitsee meillä aluksi laittaa ratsastajia, joilla on vakaa käsi jne. Mutta kunhan uudet hepat ovat tottuneet kuvioon, tullaan ne jakamaan samalla tavalla kuin kaikki muutkin.   

Kokonaisuudessaan palautteet olivat tosi myönteisiä ja positiivisia.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

- Helena -
Helenan Poksi (24.3.2017)

Tervehdys!

Tänään tein taas työvuorolistaa ja tuntui kyllä hurjalta jo kirjoittaa otsikoksi toukokuu Hymiö Siellä tuleekin olemaan mukavaa lisäohjelmaa: kouluratsastuskurssi, juoksutustunti ja se kovasti toivottu Derby ratsastuskurssi.

Derby on toteutettu jo useampana vuotena aina syksyisin. Viime syksyltä jätin sen pois tarjonnasta ja kokeillaan nyt miten se toimisi tässä keväällä. Toukokuun lopulla on tarha aina jo kuiva (ellei sitten juuri silloin ole kovaa sadetta) ja valoakin riittää laittaa iltapäivälle useampikin ryhmä. Näin pystymme tarjoamaan nuo ryhmät tehokkaampina pienryhminä, eli tarjolle tulevat ryhmät ovatkin sitten kaikki 4 ratsukon ryhmiä.

Derbyratatreenit

Kaikille heille jotka nyt miettivät että mikä tuo Derby oikein on, tiedoksi että se on meillä sellainen esteratsastustunti jossa olemme kasanneet esteet hevosten ulkoilutarhaan ja siellä pääsee sitten hyppimään maastoestetyyppisesti hieman ylämäkeen ja alamäkeen jne. Ja esteet on osakseen koristeltu maastoon sopivalla tavalla. Kuvia aikaisemmista derbyistä löytyy galleriasta:

No noista toukokuun tohinoista sitten esitteet tulevat tuossa huhtikuun puolella.

Tänä keväänä meillä on ohjelmassa myös henkilökunnalla ensiapukoulutuksen päivitystä. Ensimmäisenä kävi Ea-korttinsa uusimassa tällä viikolla Henna.

EA koulutusta

Mukavaa viikonloppua kaikille!

- Helena -
Helenan Poksi (22.3.2017)

Keväiset tunnelmat

Tämänaamuiset keväiset tunnelmat Hymiö

- Helena -
Helenan Poksi (19.3.2017)

Hei!

Lauantaina oli tallilla Ousan järjestämät estekisat. Niiden tulokset löytyvät Ousan omilta nettisivuilta ja kaikki jotka ovat facebookissa pääsevät myös ihailemaan kuvia Ousan fb sivuilta. Sieltä kävin itsekin napsimassa muutamia otoksia, jotka tulemme päivittämään ratsujen omille esittelysivuille. Mukava aina saada näitä tuoreita kuvia – suuresti kiitoksia kuvaajille luvista käyttää niitä!

Kisoissa oli hyvä tunnelma ja nyt olivat kivasti mukana uusimmatkin ratsumme. Magyar ja Herakles hyppäsivät kumpikin muutaman startin ja Akitokin nähtiin jo radalla sen verran, että meidän Laura kävi sille näyttämässä miltä se maneesi tuntuu noin kisatunnelmissa. Ratsukko hyppäsi siis luokan ristikko/40cm virheettä.

Luokissa voittoon päätyivät: Ristikko/40cm Veera ja Le Cayenne R sekä Laura ja Akito (arvostelu A.0.0). C merkissä Emmi ja Paula, B merkissä Petra ja Le Cayenne R ja luokassa Re 80/90cm Meeri ja Faido. Onnittelut voittajille ja kaikille sijoittuneille. Ja toki jokaiselle osallistuneelle jo itsensäkin voittamisesta.

Tästä onkin taas mukava jatkaa viikkoa eteenpäin. Oikein aurinkoisia päiviä kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (12.3.2017)

Tervehdys!

Nyt tulikin näköjään pitempi tauko tähän poksikirjoitteluun. Taisin olla niin tohkeissani talviloman alkamisesta, että koko asia unohtui Hymiö No nyt olen kuitenkin lomani lomaillut, kuten varmastikin myös aika moni muu. Meillä henkilökunnasta on vielä Hennalla loma pitämättä ja hänellä se on siis ensi viikolla.

Palautelaatikko on ollut nyt avoinna reippaan kaksi viikkoa, ja palautteita on tähän mennessä tullut 94 kpl. Kiitoksia kaikille palautteen jo antaneille ja lisää palautteita toivoisin vielä tulevan! Kaikki tulleet palautteet olen lukaissut läpi, mutta varsinaisesti ne puretaan henkilökunnan kesken 25.3. Eli tuohon mennessä laitelkaa kaikkia ajatuksianne, toiveitanne, risuja ja ruusuja vielä tulemaan. Tuon palautteisiin perehtymisen jälkeen kirjoittelen niistä sitten tietoa teillekin.

Muutama ihan yksittäinen juttu minulla tulee nyt kuitenkin heti mieleeni. Yksi toivoi varustehuoneeseen parempaa satulasaippuaa ja tuo toive tulikin toteutettua ihan välittömästi – olin nimittäin jo ostanut uusia saippua- ja rasvapurkkeja kivakaveripäivän varusteiden puhdistusta varten. Se aikaisempi satulasaippuapurkki oli tilattu kokeeksi Englannista, ja kokeiluksi saa kyllä se kyseinen merkki jäädäkin. Väistämissääntöjen kertausta pyydettiin useammassakin palautteessa ja niistä minulle itseasiassa muutama asiakas jutteli suoraankin tallin käytävällä, joten niitä on nyt koitettu nostaa esille ja tätä jatketaan.

Maneesin liikennesäännöt

Yhdessä palautteessa toivottiin, että pystyisi antamaan opettajille tietoa/ideoita siitä millaisia asioita toivoisi tunnilla olevan. Tähän voisin sanoa, että laittakaa minulle ilman muuta s-postilla kaikenlaisia toiveita! Tulostan postit ja toimitan opettajille ja he pystyvät sitten harkintansa mukaan joko hyödyntämään idean tai hieman muunnellen tekemään siitä sovelluksen. Mutta siis ideoita vaan tulemaan.

Ja tosiaan näistä palautteista lisää myöhemmin.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille
Helena

- Helena -
Helenan Poksi (26.2.2017)

Tervehdys!

Laskiaissunnuntaille saatiin upea ilma, aurinko paistaa ja on ihanan tyyntä. Tuossa Niemenrannan koulun pihalla olikin tänään laskiaisrieha ja siellä oli talutusheppana meiltä Silveri. Silveri oli toiminut tehtävässään hienosti ja jonoa talutusratsastukseen oli riittänyt.  Ihana huomata kuinka tuo meidän nuori poika alkaa jo olemaan aikamoinen monitoimiponi. Sillä vedetään pulkkaa, samoin kärryjä ja pelataan jalkapalloa. Ja nyt se toimi jo talutusratsunakin isohkossa tapahtumassa. Päätyönsä opetushevosena se myös hoitaa mallikelpoisesti.

Ystävänpäivän piirustuksista on viime viikon aikana ollut tallilla äänestys ja voittajaksi nousi Emmi Sikkilän piirtämä kuva. Emmille on palkintona oma pollemuki ja sen voi noutaa toimistosta seuraavan kerran tallilla käydessään.

Ihana kun kevät etenee ja viikon kuluttua onkin jo koululaisilla hiihtoloma. Muistakaahan, että meillä tunnit pidetään hiihtolomaviikollakin normaalisti ja mahdolliset perumiset tulee ilmoittaa tallille normaaliin tapaan. Hiihtolomaviikolla on toki sitten noiden iltatuntien lisäksi tarjolla myös kaveritunteja ja muutama kurssi.

Ja vielä lopuksi muistuttelisin meidän palautepoksista. Kivasti ollaan jo palautteita saatu, mutta lisää tietysti toivotaan Hymiö

Mukavia kevätpäiviä kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (21.2.2017)

Tervehdys!

Jälleen ollaan siinä vaiheessa kevättä, että on aika kysellä teiltä palautteita. Eli toteutamme monille jo tutuksi käyneen nettikyselyn. Kyselyyn pystyt vastaamaan nimettömänä tai nimen kera.

Linkki kyselyyn tulee jokaiselle vakioasiakkaalle ja säännöllisesti peruutuspaikoilla käyville tekstiviestinä tämän ja huomisen aikana. Mikäli et kuitenkaan saa tekstaria, ota yhteyttä minuun. Meillä on siinä tapauksessa väärä numero tai minä olen näpytellyt numeron väärin Hymiö

Kyselykaavake on nyt uudistettu versio, johon pystyt halutessasi näppärästi vastaamaan puhelimellasi. Toivommekin saavamme palautteita runsain mitoin ja mikäli teillä on ideoita ja toiveita, laitelkaa kaikki ajatukset tulemaan Hymiö

- Helena -
Helenan Poksi (19.2.2017)

Tervehdys!

Tänään on taas tallilla Ousan kivakaveritoimintaa. Ohjelmassa on Talvirieha, kaikkea kivaa naposteltavaa nyyttikestiperiaatteella ja pulkkaratsastusta Paulalla ja Silverillä Hymiö Näin siis jälleen Ousan kivakaveritoiminta on järkännyt tosi mukavaa touhua joka yhdistää isompia ja pienempiä junnuja mukavasti toisiinsa. Tämä kivakaveritoiminta palkittiinkin eilisessä SRL:n Pohjois-Suomen palkintojuhlassa ”reiluna tekona”. Ja ei suotta, kyllä tämä toiminta on ollut ihan supermahtavaa näin sivusta seurattunakin.

Näin talvella kun ollaan maneesissa jo jonkin aikaa pyöritty, tulee aina ajankohtaiseksi muistutella kaikkia maneesin liikennesäännöistä! Tuossa alla olevasta kuvasta löytyy linkki opasjulisteeseen, josta jokainen voisi mielellään ohjeet kerrata. Myös opettajilta voi ohjeista kysellä lisää.

Maneesin liikennesäännöt

Mukavan aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

- Helena -


Helenan Poksi (13.2.2017)

Hei

Tänään alkoi tallilla ystävänpäivän viikko. Virallisesti ottaen ystävänpäivää vietetään 14.2., mutta meistä on kivempi juhlistaa sitä koko viikon ajan Hymiö Kahvihuoneeseen on viritettynä pyykkinaru ja pyykkipoikia odottelemaan teidän ihania ystävänpäivätervehdyksiänne ja toimistosta saatte sitten suut makeiksi tikkarilla.

Näin ystävänpäivän kynnyksellä päättyi sopivasti myös suosikkihevosäänestys, kuten olettekin jo varmaan vieressä olevasta tiedotteesta huomanneet. Zamirah siis voitti kisan, mutta minun vinkkelistäni katsottuna merkittävin asia on se, että kaikki hevosemme saivat ääniä. Muutama oli jopa muistanut jokin aika sitten poistuneita Catleeniä ja Sarnaa. Tämä on aina joka vuosi varsin tärkeäkin äänestys, sillä se kertoo meille sen, että jokainen hevosistamme on tykätty.

Viime lauantaina oli tallilla Ousan koulukisat. Nyt on siis vuoden 2017 Ousacup käynnistynyt koulukinkereillä ja seuraavaksi on vuorossa maaliskuussa estekisat. Lauantain kisoissa en itse ollut paikalla, mutta tuloslistalta oli hienoa huomata, kuinka siellä oli meidän uusista pojista Magyar aloittanut hyvin oman uransa (A luokan kakkonen). Ja suosikkihevosena Zamirah oli varmaankin se päivän tähti (voitti A luokan ja oli toinen B luokassa). Ja toiseksi tähdeksi voisi kyllä hyvin mainita Silverin joka voitti B luokan.  

Mukavaa ystävänpäiväviikkoa kaikille!

Terveisin,
Helena


Helenan Poksi (7.2.2017)

Tervehdys!

Tänään alkoi uusi junnujen alkeisryhmä. Sopivasti oli taas pientä jännitystä ilmassa, mutta siitä huolimatta ryhmä pääsi alkuun tosi topakasti. Hepat myös hoitivat, jälleen kerran, oman osuutensa luotettavasti ja Niko luotsasi junnuja jo tottuneeseen tapaan.

Alkeisryhmä

Muilta osin tallin arjesta ei ole suurempia uutisia kerrottavana. Joten palailenpa asiaan taas lähiaikoina Hymiö

- Helena -
Helenan Poksi (2.2.2017)

Tervehdys!

Akito aloitti opetustyönsä tämän viikon maanantaina ja heti ensimmäinen asiakas ihastui siihen tosi paljon, kertoi löytäneensä uuden lempparihepan Hymiö Aivan superia! Nyt on siis kumpikin uusi heppa saanut jo jalansijaa asiakkaiden lempihevosten joukosta. Magyaristahan myös on siis tykätty todella paljon.

Laumassa näyttää myös tilanteet rauhoittuneen, ainakin toistaiseksi. Herakles joka tulostaan asti koki jonkin sortin kriisiä asemastaan suhteessa toisiin, on selkeästi rauhoittunut. Ja uudet tulokkaat ovat ikään kuin sujahtaneet joukkoon. Akito näyttää viettävän aikaansa Camin kanssa ja Magyar vaihtelevasti vähän kaikkien kanssa. Lauman johtoporras on nyt myös vuodenvaihteen ympärillä kovasti elänyt, itse en ole ihan varma siitä kuka tällä hetkellä on pääpallilla, mutta sen olen havainnut että Danitus on syrjäytetty jo aikaa sitten ja nyt näyttäisi myös Silveri joutuneen luopumaan asemastaan. Herakles, Elari ja Malva vaikuttaisivat kohottavan asemiaan. No tuo tilanne todennäköisesti selkiintyy suhteellisen piankin ja lauma pääsee rauhoittumaan uuteen kokoonpanoonsa.

Lopultakin pitkä ja pimeä tammikuu on ohitse ja ollaan päästy helmikuun puolelle. Nyt on meneillään suosikkihevosäänestys ja kohta ollaankin jo ystävänpäivässä. Tuota ystävänpäivää vietetään tallilla tänä vuonna koko viikko, jakamalla teille sydän tikkareita. Lisäksi toivomme runsain mitoin ystävänpäivätervehdyksiä teiltä lempihepoillenne!

Mukavaa kevään alkua!

- Helena -


Helenan Poksi (28.1.2017)

Hei!

Sarnalta terveisiä Hymiö Hienosti kuulostaa neiti kotiutuneen ja tänään oli päässyt jo ensimmäiselle maastoreissulle.

Sarna uudessa kodissa

- Helena -


Helenan Poksi (25.1.2017)

Hei taas,

Nyt on uusi poni saatu talliin ja laitettu tänä aamuna laumaan. Tällä kertaa olikin ohjelmassa menoa ja melskettä kun Akito oli selkeästi todella innoissaan laumaan pääsystä. Ja iso tarha sitä myös taisi kovasti miellyttää, sen verran railakkaasti se veteli laukalla ympäri ämpäri tarhaa Hymiö

Akito

Akitolle tehtiin omat sivut ja sieltä löytyy lisää kuvia ponista.

Sarnasta saimme myös eilen kuulumisia. Kotimatka oli mennyt rauhallisesti ja neiti oli päässyt heti aamulla ulkoilemaan uuden pikkuystävän, Jaskan kanssa Hymiö

Sarna uudessa kodissa

Aamupäivästä oli Sarnaa kuulemma kovasti ujostuttanut, mutta iltapäivällä olivat kaverukset jo rouskutelleet heinää hyvinkin lähekkäin. Eli kaikkea hyvää kuuluu Sarnalle uudessa kodissaan.

- Helena -
Helenan Poksi (23.1.2017)

Tervehdys!

Sarna lähti tänään uuteen kotiinsa Etelä-Karjalaan. Pikkuneiti sai ihanan kuuloisen uuden kodin maalta, joten hyvällä mielellä saimme neidin traileriin pakata.  Vaikka ovathan nämä heppojen lähtemiset aina tietyllä tavalla kovin haikeita, kun kyllähän niihin kovasti ehtii kiintyä tässä vuosien aikana. Kuvia Sarnasta uudessa kodissaan saamme varmasti jo muutaman päivän sisällä ja laitamme niitä sitten tännekin nähtäväksi.

Tämä vuosi alkoi tosi reippaalla tahdilla ajateltuna hevosvaihtoja. Nimittäin tammikuukaan ei ole vielä lopullaan ja jo toinen heppa on muuttanut muualle. Sarnan tilalle on minulla ollut kiikarissa jo jonkin aikaa yksi poni joka mahdollisesti muuttaa talliin nyt hyvinkin nopeasti. Toivottavasti sitten olisi tämän vuoden hevosvaihdot jo tehtynä ja loppuvuoden saisi lauma henkisesti tasoittua. Kovin paljon on nyt nimittäin parin viimeisen vuoden aikana siihen muutoksia tullut.

Muilta osin ei tallilla olekaan erikoisempaa tapahtunut.

Mukavaa viikonalkua kaikille!

- Helena -
Helenan Poksi (17.1.2017)

Tervehdys!

Tänä aamuna kun tein hiihtolomaviikolle tulevasta tarjonnasta esitettä huomasin, että saankin taas perustaa tietokoneelleni uuden kansion. Nyt olikin jo vuorossa 11. kansio. Eli kymmenen täyttä toimintavuotta tulee täyteen toukokuussa.

Toiminnat

Toisinaan noista kuluneista vuosista on ollut kiva katsoa ideoita, joita ollaan sitten uudelleen laitettu tarjolle. Esim. Syksyllähän oli se kummitusilta, joka on ollut meillä viimeksi vuonna 2011 ja nyt kokeilimme sitä uudelleen. Samoin juoksutuskursseja heräteltiin henkiin tauon jälkeen, niitä oli meillä tarjolla edeltävän kerran vuosina 2010 ja 2011. Paljon on siis kaikenlaista näinä kuluneina vuosina kokeiltu.

Mutta vanhaan ei jäädä jumiin, uusia tuulia on myös tuotu tarjontaan kovastikin nyt syksyn aikana. Oli Black Fridayta, tekniikkakurssia, teemaviikkoa ja myös näitä tutustumistunteja uusille asiakkaille. Demokurssit tulivat valikoimiin 2014 ja paljon paljon muutakin uutta ohjelmaa mahtuu näihin vuosiin.

Myös hevosten osalta on nyt tehty paljon vaihtoja. Viime keväänä myytiin viimeiset lauman alkuperäisjäsenet (Anna ja Lester). Nyt meillä olevista hevosista pisimpään tallissa on ollut Elari, jonka ostimme vuonna 2010.

Uusimpana tulokkaana on tällä hetkellä Magyar, joka aloittikin opetustyöt eilen. Hienosti oli poika maneesissa osannut olla, Petri meinasi että se oli käyttäytynyt kuin olisi aina ollut tunneilla. Myös asiakas joka Magyarin eilen ratsasti tykkäsi pojasta kovasti. Eli hieno lisä ollaan nyt saatu tähän isompien hevosten porukkaan.

Oikein mukavaa viikkoa kaikille!

- Helena -
Helenan Poksi (9.1.2017)

Tervehdys!

Eilen illalla saatiin tallille uusi asukas, Magyar http://www.sukuposti.net/hevoset/magyar/780271

Ja tänä aamuna, kuten aina muulloinkin uuden hevosen saavuttua, laitoimme sen laumaan. Kamerat tanassa odotimme näkevämme lennokasta ravia ja hilpeää touhuamista. No turhaan odotimme – laumaan laittaminen Magyarin osalta sujui täysin eleettömästi. Lauman kärkiporukkaa nätisti haisteltuaan ja väistettyään se käveli kaikessa rauhassa lauman reunamille syömään, niin kuin olisi aina ollut jengissä mukana.

Puolen päivän jälkeen alkoi tarhassa näkyä pientä liikehdintää. Siellä käynnistyi selkeästikin kunnon ”konferenssi”. Lauman mussutellessa heinää omilla kasoillaan, aloitti Magyar kiertelyn kasalta toiselle. Joka kasalla se viipyili hetken, ikään kuin jutustellen muutaman sanan ja jatkoi sitten tervehtimään seuraavalla kasalla syömässä olleita heppoja. Kierroksen loputtua päätyi Magyar touhuamaan Faidon kanssa, kovasti siinä kyhnytettiin ja nypläiltiin päitsiä toisten päästä. Saapa nähdä ovatko nuo enää paikallaan kun menemme ottamaan heppoja sisään iltapäivällä Hymiö

Magyar

Lisää kuvia laumauksesta Magyarin omalla sivulla.

- Helena -
Helenan Poksi (6.1.2017)

Tervehdys!

Catleen muutti uuteen kotiinsa Itä-Suomeen viime sunnuntaina. Matka oli mennyt mukavasti, kuski oli oikein erikseen kehunut, kuinka hyvä matkustaja Catleen oli Hymiö Perillä uudessa kodissaan se oli vasta alkuyöstä ja niinpä se saikin rauhassa nukkua ensimmäisen yön, ennen uuteen paikkaan tutustumista. Aamulla se sitten pääsi tarhaan tutkailemaan maisemia ja vielä samalla päivälle se oli päässyt laumaan tutustumaan uusiin kavereihinsa. Hienosti on siis Catleenin muutto mennyt.

Catleen Catleen

Toinenkin muutto on meiltä tulossa, kuten teistä jo moni onkin huomannut. Sarna on siis myynnissä.

Tuota päätöstä mietittiin pitkään ja koitettiin pohtia kaikilta eri kannoilta, mutta ponin kannalta ajateltuna tämä päätös tuntui ainoalta oikealta. Todella moni teistä tykkää Sarnasta valtavasti ja myynti-ilmoituksen laitettuamme alkoikin tallin puhelimeen sadella tekstareita, joissa toivottiin seuraavalle tunnille Sarnaa ja oltiin harmissaan tilanteesta. Nyt kuitenkin tosiaan valitettavasti Sarna ei selvästikään enää pidä tuntityöstä, eihän se mitään tyhmyyksiä tee, mutta sen olemuksesta näkyy että se on puutunut henkisesti tähän touhuun. Ja kun se pääsee nyt uuteen kotiin, tulee sillä vielä olemaan paljon annettavaa sille onnekkaalle, joka saa sen omaksi ystäväkseen.  

Ja uusi vuosikin se on jo alkanut, ja mukavasti pakkasten merkeissä Hymiö Onneksi nyt jo lauhtuu iltaa kohden ja viikonlopulle on luvassa tosi kivat kelit.

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille!

- Helena -


>> Lue 2016 pokseja