Palvelut
Oulunsalon Ratsastuskoulu

Heppa     OHJEITA VIERAILIJOILLE

Jokainen hevonen on synnynnäisesti epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan. Hevosella, kuten muillakin saaliseläimillä on päällimmäisenä tarve paeta uutta asiaa. Saaliseläimelle luonnonmukainen taipumus paeta uusia ja epäilyttäviä asioita säilyy kaikesta hevosjalostuksesta huolimatta. Kuitenkin oppiminen ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat hevosen rohkeuteen ja kykyyn hallita pelkoreaktioitaan.

Hevoset näkevät maailmansa eri tavoin kuin ihmiset. Hevonen näkee hyvin laajasti ympärilleen, mutta ei kuitenkaan suoraan taakseen. Muutaman metrin päähän eteensä hevonen näkee vain laskemalla tai kohottamalla päätään. Hevonen tarkkailee ympäristöään jatkuvasti ja havaitsee herkästi pienimmätkin muutokset entiseen. Tuttu esine tänään eri paikassa kuin eilen voi yllättyen ollakin hevosen silmissä peto.

Hevosille lajityypillisen käyttäytymisen ja ominaisuuksien huomioon ottaminen lisää turvallisuutta toimittaessa hevosten kanssa.

Muista aina liikkuessasi ratsastuskoulun alueella toimia Järjestyssäännön mukaisesti, noudattaa Turvallisuusohjeita ja henkilökunnan opastusta.

  • Perehdy jo ennen ratsastuskoululle tuloa Turvallisuusohjeeseen ja ratsastuskoulun Järjestyssääntöön.
  • Noudata aina henkilökunnalta saamiasi ohjeita.
  • Muista aina lähestyä hevosta rauhallisesti ja siten, että hevonen pystyy näkemään sinut.
  • Hevoset saattavat pelästyä lepattavia vaatteita, sateenvarjoja, lastenrattaita joten älä vie niitä hevosen lähelle
  • Pidä erityistä huolta pienistä lapsista. Opasta heidät toimimaan ohjeiden mukaisesti
  • Alä epäröi kysyä – henkilökuntamme vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi


© 2017 Oulunsalon Ratsastuskoulu Oy