”Yksinkertaisesti halusin onnistua”
Eija Jorman tiistai-illan tunti on juuri päättynyt. Ohjelmassa on ollut esteitä ja Eijalla ratsuna Cami.
Kaikki Eijan tuntevat tietävät, että yhtälö Eija, Cami ja esteet on erikoinen. Tai erityinen. Vielä jokin aika sitten Eija sanoi ehdottoman ei kiitos sekä esteille että Camille.
Mitä on oikein tapahtunut?
Eija ja Cami
Toisenlainen heppasuhde
Kemijärvellä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Eija kertoo, ettei ole koskaan ollut varsinainen heppatyttö. Koululaisena hän kävi muutaman kerran ratsastamassa sen, mitä pohjoisessa oli mahdollista, mutta hoivaviettiä hepat eivät herättäneet.
Tänä päivänä Eija ei edelleenkään koe olevansa heppahöperö. Ei ainakaan samalla tavalla kuin moni niistä, joiden kanssa hän on tutustunut ja ystävystynyt Oulunsalon Ratsastuskoulussa.
– Alkuun toivoin, että ystäväni tyttö varustaisi minulle hevosen. Halusin itse keskittyä vain ratsastustuntiin, sillä ne jännittivät, Eija muistelee.
Eija ja Alastra alkeiskurssin jälkimainingeissa syksyllä 2015
Eija ei ole koskaan peitellyt puheissaan sitä, että on tehnyt ratsastuksen kanssa ison työn. Toki jokainen, joka ratsastaa, tietää, että työtä saa tehdä aina ja ikuisesti. Mutta Eijan kohdalla herkkään lajiin sisälle pääsyä on mutkistanut jännittäminen.
Melkein miekkailijaksi
Eija ehti puhua monta vuotta työkaverinsa kanssa siitä, miten ratsastaminen kiinnostaa. Yhdessä he katsoivat myös ilmoituksia uusista alkeiskursseista.
– Mutta meillä molemmilla oli pienet lapset ja miehet töissä hankaliin aikoihin. Aloittaminen jäi aina vain.
Lopulta työkaverin tyttö aloitti ratsastuksen eräällä oululaistallilla. Kaksi kuukautta myöhemmin myös Eija huomasi olevansa sunnuntaisin ratsastustunnilla yhdessä työkaverinsa kanssa.
– Se ensimmäinen ratsastuksenopettelukokeilu päättyi ikävästi, Eija toteaa.
Toisin kuin tunnin muut ratsastajat Eija pysyi hevosen selässä mutta säikähti hallitsematonta tilannetta niin, että seuraavalla tunnilla lopetti ratsastuksen kesken.
– Päätin etsiä itselleni ja vanhemmalle pojalleni yhteisen harrastuksen. Suunnittelin miekkailua.
Eija ei kuitenkaan koskaan ehtinyt miekkailusalille: työkaveri päätti etsiä toisen ratsastuskoulun lapselleen, itselleen – ja Eijalle.
Osaava ihminen auttamassa
Huhtikuussa 2015 Eija seisoi Oulunsalon Ratsastuskoulun käytävällä ja ihmetteli.
– Työkaveri vei lapsensa kokeilemaan, ja minä lähdin katsomaan.
Oulunsalon Ratsastuskoulun ilmapiiri teki heti hyvän vaikutuksen. Toiset ratsastajat kertoivat kokemuksistaan avoimesti. Puhumisen kulttuuri oli kannustava eikä missään määrin selviytymisen sävyttämää urakointia tunnista toiseen. Myös itse tallirakennus teki vaikutuksen: se oli siisti ja valoisa.
– Kaikkein tärkeintä oli se, että tallissa oli koko ajan osaava ihminen auttamassa ja neuvomassa, kun työkaverin lapsi valmisteli Sarnan tunnille, Eija kertoo.
Tytön tunnin ajan Eija istui maneesissa.
– Koko tunti oli rauhallinen ja hallittu. Petri Lopakan opetus on hyvää ja rohkaisevaa. Ajattelin, että minäkin voisin onnistua.
Ensimmäistä kertaa Danin selässä
Kesällä 2015 Eija aloitti matkansa alusta: uudella aikuisten alkeiskurssilla.
Eija ja Lester maaliskuussa 2016. Lester oli Eijalle laukanopettelussa erityisen tärkeä hevonen.
Vaikka Eija tunsi, että kaikki perusasiat – etenkin turvallisuuteen liittyvät – olivat kunnossa, häntä jännitti. Erityisesti laukan opettelu loppukesästä sai vatsan kipristelemään. Samoin tunnit, joille ratsastuksenopettaja Niko Häikiö oli laittanut ratsuksi jonkin Eijalle vieraan hevosen.
– Muistan erityisesti yhden tunnin, jolloin minulla oli ensimmäistä kertaa Dani. Jännitin kovasti, sillä en ollut ratsastanut niin isoilla hevosilla. Mutta Niko kulki vieressä ja rauhoitteli kertomalla omista kokemuksistaan.
Kaikkinensa Eija antaa Nikolle erityismaininnan sekä opetustavoista että hermoista. Pikku hiljaa – kirjaimellisesti askel askeleelta – itsevarmuus alkoi kasvaa ja usko omaan oppimiseen nousta.
Heppatytsyt – nuo rohkeat ratsastajat lauantaina kello 14
Nikon lisäksi myös omasta lauantain kello 14:n ryhmästä tuli tärkeä. Heppatytsyt, kuten he nimittivät ryhmäänsä, alkoivat pitää yhtä muuallakin kuin tunnilla: jakoivat paljon kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Eijaa ja hänen työkaveriaan lukuun ottamatta kaikki muut olivat ratsastaneet nuorina.
Heppatytsyjä viimeisen yhteisen tunnin jälkeen toukokuussa 2017. Mukana myös Niko ja yhden tytsyn tyttö.
– Jälkikäteen ajateltuna oli hyvä asia, että he saivat nopeasti uudelleen kiinni ratsastamisesta. Opin heiltä tosi paljon. Heidän rohkeutensa ansiosta uskalsin myös itse, Eija sanoo.
Lajin outo vetovoima
Eijalla on vastaus valmiina siihen, mikä veti kerta toisensa jälkeen ratsastamaan, vaikka jännitti.
– Ratsastuksessa on outoa vetovoimaa liikuntamuotona. Ei vain lähde lenkille itsekseni, vaan mukana on todella kiehtova eläin. Koko hommassa on jotain hyvin erityistä. Yksinkertaisesti halusin onnistua.
Kesällä Eija on ratsastanut säännöllisesti kolme vuotta. Hän on pitänyt kahta kirjaa kokemuksistaan: ratsastuspäiväkirjaa ja kirjaa siitä, millä hepalla hän on milloinkin ratsastanut. Ehdotonta kärkipaikkaa pitää Alastra.
Helmikuussa 2018 Eija ja Alastra valmistautumassa ensimmäisiin koulukisoihin.
Ratsastuspäiväkirjan sivuilla Eija on käsitellyt niin laukan opettelua kuin ratsastusta eri hepoilla. Siellä on paljon Sarnasta, Lesterista, Elarista ja Camista.
– Ratsastuspäiväkirja auttoi. Purin sinne tuntojani ja kokemuksiani. Pikku hiljaa kirjoitusten sävy muuttui.
Pikku hiljaa sävy on muuttunut myös muussa. Jos esteet tuntuivat vielä puolisen vuotta sitten mahdottomilta ylittää, nyt Eija on mukana tunnilla, joka on alkanut opetella hyppäämistä.
Entä se Cami sitten?
– Luulin, etten koskaan oppisi istumaan Camin ravissa ja laukassa. Toisin on käynyt. Siitä on tullut yksi suosikkejani, Eija nauraa.
Teksti: Mari Siliämaa
