Ratsastuskoulun henkilökunta
Eletään vuotta 2006. On tavallinen tammikuun lauantai-ilta Mattiloiden mökillä Puolangalla. Pakkasta, ulkoilua, saunaa ja muutama virvoittava.
Yhtäkkiä Kari Mattila sanoo: – Perustetaan oma talli.
Helena Mattila ei mieti vastausta sekuntiakaan. Se tulee automaattisesti
–
ja se on painokas ei.
Linda Ervasti
Asiakasvastaava,
ratsastuksenohjaaja. Valmistuu hevoshierojaksi 2023.
Mikä tahansa mietityttää, Oulunsalon ratsastuskoulussa apu on lähellä. Kurkkaa vain pääoven viereiseen toimistoon. Yleensä siellä on vastassa Linda Ervasti ja lämmin hymy.
Kun näkee Lindan hevosen selässä, ei varmasti ajattele, että siinä hyppää metristä estettä ratsastaja, joka on joskus jännittänyt ja pelännyt.
Tiedätkö, kuka on Mega-Pomo? Oulunsalon ratsastuskoulun pääopettajan Petri Lopakan mukaan ennen kaikkea muistutus siitä, minkä takia me kaikki ratsastamme.
Kun Petri kertoo omista vaiheistaan hevosten ja ratsastuksen parissa, puoli tuntia ei riitä alkuunkaan.
Ratsastuksenohjaaja Niko Häikiö ei kovin vähästä hermostu. Nikon tunneista huokuvat varmuus ja rauhallisuus: täällä on turvallinen ja hyvä ratsastaa.
Siksi voi olla nurinkurista ajatella, että Niko itse on aloittanut ratsastuksen aivan erilaisissa tunnelmissa.