Kuvia
Oulunsalon Ratsastuskoulu

Kaikkien Oulunsalon Ratsastuskoulun nettisivuilla esiintyvien kuvien tekijänoikeudet kuuluvat Oulunsalon Ratsastuskoululle tai erikseen mainitulle kuvaajalle. Ratsastuskoululla on julkaisuoikeus kaikkiin kuviin. Kuvien kopiointi kovalevylle, levykkeelle, paperille, kalvolle, internetsivuille tai muulle materiaalille on kiellettyä ilman erillistä lupaa tekijänoikeuden haltijoilta.


2016

Catleen van de Kroon ostettiin 27.4.2011. Catleen oli hoidettaessa todella rauhallinen ja lempeä hevonen, liikkeessä ihana svungi, hyvät iskarit ja mukava istua kyydissä. Catleen oli kisannut paljon esteitä ja myös koulukiemurat sujuivat erittäin mallikkaasti. Catleen mm. kävi Lauran kanssa elokuussa 2015 kuittaamassa Pohjois-Suomen esteratsastuksen juniorimestaruuden. Valitettavasti Catleen alkoi ontumaan oikeaa etujalkaansa joulukuun 2016 alussa. Diagnoosiksi varmistui mustelma/alkava kysta etusääriluun alapäässä. Toipuminen on kuntoutuksen jälkeen mahdollinen mutta tuntihevosen ura oli kuitenkin ohi. Catleen siirtyi 30.12.2016 entisen opettajamme Salla-Maria "Sale" Virkkusen yksityisomistukseen ja kuntoutettavaksi Itä-Suomeen. Tilalle tuli Magyar.

Catleen Catleen Catleen Catleen Catleen Catleen 9 Catleen 17 Catleen 16 Catleen 12 Catleen 14 P-SM Kalajoki Catleen P-SM 2015


Catleen Catleen 6 Catleen 4 Catleen 7 Catleen 16


Joulumaastoja ja Annan joulutervehdys 24.12.

Joulumaasto Annan Joulurehvehdys


Joulumusiikkia maneesissa 19.12.

Katrillia


Olkipossut 11.12.

Olkipossut


25.11. Black Friday - Tres Amigos yöratsastusta

Black Friday Tres Amigos! Dos Amigos Nuotio


8.11. Teltta kisaesteille ja koulurata-aidoille

Pressuhalli


Ensilumi 26.10.

Uutta mursketta Uutta lunta


Hevostoiveita 23.10.

Hevostoivekysely Hevostoivekysely


Syksyisiä puuhia 17.10.

Pihan parannusta Harjapakit


Porukkaa kisoissa 25.9.

Kisavieraita


Oma tykypäivä 7.9.

TYKY TYKY TYKY TYKY


Poliisi otti rosvot kiinni ja ratsastuskoululta kesällä varastettu mönkijä tuli takaisin kotiin 23.8.

Mönkijä tuli kotiin


Upea, osaava, hyväsukuinen oppikirjahevonen Gaspacho BW v/d Meykenhoek tuli meille 20.8 2015. Asiat lähtivät kuitenkin liikkeelle väärällä tavalla ja se loukkaantui pari päivää meille tulonsa jälkeen. Sillä vaurioitui takapolven side ja tuon paraneminen kesti 5kk. Levon jälkeen pääsimme aloittamaan kuntoutuksen joka ei sitten edennytkään toivotulla tavalla vaan pitkästä lomasta johtuen, liikutuksen alettua alkoi epämääräisiä vaivoja ilmetä sinne sun tänne. Reilun puolen vuoden kuntouttamisyrityksen jälkeen katsoimme parhaaksi luovuttaa ja Gaspacho muutti Utajärvelle 12.8.2016. Tilalle tuli Herakles.

Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho


Gaspacho Gaspacho Gaspacho Gaspacho


Ousan lahjoittama synttäriviiri luovutettiin ratsastuskoululle 11.8. ja pääsi katolle 6.9.

Viiri Viiri Viiri


Heppojen kesälomailua ja tallin huoltoa 18.-31.6.

Huoltohommia Huoltohommia Huoltohommia Huoltohommia Huoltohommia Huoltohommia Huoltohommia Huoltohommia Auringonkukka


26.6. ja 23.7. kesäterveiset Unilta ja Josilta

Josi ja Uni Josi ja Uni


Henna sai hevosenhoitajan paperit, kuva 20.6.

Henna valmistui


13.6. Hammaslääkärissä

Hammaslääkärissä


6.6. Uusi lasten alkeisryhmä

Alkeisryhmän aloitus


31.5. Tarhan siivousta ja pihatalkoita

Tarhan siivousta Pihansiivoustalkoot


21.5. Tallin 9v

9v ruusut


Kuvankaunis pikkuponi Basse tuli meille 11.4.2015. Bassella oli uskomaton ulkonäkö ja pikkuponiksi valtaisa hyppypotentiaali. Meille tullessaan tykkäsi kaikista rapsutuksista - oli siis perusluonteeltaan ihmisrakas ja kiltti. Alkoi kuitenkin pikkuhiljaa enenevissä määrin kiukuttelemaan hoitaessa, ei tykännyt vaihtuvista hoitajista ja ratsastajista. Lähti pääkaupunkiseudulle myyntiin ja ratsutukseen 18.5.2016 ja tuli myydyksi 19.9.2016. Tilalle tuli Aapo. Bassesta tulemme varmasti kuulemaan vielä vähintään SM-tasolla!

Basse Basse Basse 18 Basse 15 Basse 17 Basse 12 Basse 1 Basse 14 Basse 13 Basse 16 Basse 1 Basse 3 Basse 11 Basse 10 Basse 6 Basse 5 Basse Basse Basse 20 Basse 2


14.5. Takaisin satulaan

Takaisin satulaan


9.5. Paulakin opettelee tavoille Hymiö

Paula


Kevään merkkejä 24.4.2016

Kevään merkitKevään merkit


Fidello tuli meille 22.5.2008. Pitkän uran meillä tehnyt Fidello oli osaava ja nöyrä ratsastaa, sopi kaiken tasoisille sekä aikuisille että lapsille. Oppikirjahevonen. Käytävältä katsoessa Fidello saattoi näyttää hapanta naamaa ja murjottaa karsinassaan, mutta kun sille antoi pienen hetken ja jutteli rauhassa, huomasi että Fidello hakee ystävää ja todella nautti kunnollisesta hoitamisesta ajan kanssa. Fidellolla oli jaloissa iän myötä eteneviä muutoksia joille ei valitettavasti ollut mitään tehtävissä ja se jouduttiin lopettamaan 22.4.2016. Tilalle tuli Malva.

Fidello 12 Petrin demo Fidello 5 Fidello 06 Fidello 3 Fidello Fidello 11 Fidello 8 Fidello 4 Fidello 11 Fidello 7


Kaupungin apuvoimat häätävät järveä tallitieltä 7.4.2016

Rummun aukaisua


Lester oli alkuperäisen lauman jäsen, suosittu tasaisen varma perusratsu sekä lapsille että aikuisille. Toimii jos ratsastaja toimi. Osaava mutta ei anna bonuksia ilmaiseksi. Pappa teki meillä pitkän ansiokkaan uran ja lähti viettämään hyvin ansaittuja leppoisia eläkepäiviä 28.3.2016. Tilalle tuli Faido.

Lester ja kaveri Lester Lester Lester 19 Lester 18 Lester 17 Lester 23 Lester 10 Lester 16 Lester 14 Lester Lester 24 Lester 12 Lester 20 Lester 21 Lester 22 Lester 15 Lester Lester 13


Anna oli alkuperäisen lauman jäsen, tallin rauhallisin hevonen. Anna soveltui varsinkin aloittelijoille ja kaikkein arimmillekin ratsastajille. Anna oli yhdessä Josin kanssa tallin mannekiini joka esiintyi kaikissa mahdollisissa edustustehtävissä. Anna siirtyi pitkän ja ansiokkaan uran jälkeen eläkkeelle maalle 19.3.2016. Paikassa jonne Anna muutti olikin jo entuudestaan yksi friisiläistamma. Annan tilalle tuli Paula. (Kuvan kypärätön ratsastaja on Annan esittelijä Hollannissa.)

Friisiläiset Friisiläiset Friisiläiset Anna 20

Anna 23 Anna 22 Anna 21 Anna 19 Anna 12 Anna 14 Anna 18 Anna 7 Anna 11 Anna 2 Anna Anna 13 Anna 17 Anna 16


Ystävänpäiväsydämiä 14.2.2016

YstävänpäiväsydämetYstävänpäiväsydämet


Poroja Hollantiin 29.1.

PorotPorotPorotPorotPorotPorotPorotPorotPorotPorot


Hymiö salaojakaivon kannessa 23.1.2016

Smileywhite


Turvatoukkakampanja 11.-31.1.2016

Turvatoukka

SRL-Greencard esitteetTurvatoukka-arvontaTurvatoukkavoitajatOusa-Green Card