Kuvia

Kaikkien Oulunsalon Ratsastuskoulun nettisivuilla esiintyvien kuvien tekijänoikeudet kuuluvat Oulunsalon Ratsastuskoululle tai erikseen mainitulle kuvaajalle. Ratsastuskoululla on julkaisuoikeus kaikkiin kuviin. Kuvien kopiointi kovalevylle, levykkeelle, paperille, kalvolle, internetsivuille tai muulle materiaalille on kiellettyä ilman erillistä lupaa tekijänoikeuden haltijoilta.


2022

Marraskuussa 2022 uusi opetushevonen jo löytyikin, joten talliin muutti Lupina-tamma.

Lupina

 

 

 

 

 


Marraskuussa 2022 päätettiin ryhtyä rakentamaan talliin yksi karsina lisää. Castellon toipumisen jäätyä vain haaveeksi ja Calegran jäätyä pääosin Lauran kisakäyttöön haluttiin ratsastuskoululle hankkia yksi opetushevonen lisää. Ajatus oli siis, että Castellon tilalle tulisi Lauran käyttöön hevonen, Calegra jatkaisi yhä pääosin kisakäytössä ja yhden lisäkarsinan myötä täyspäiväisiä opetushevosia olisi jälleen 16.

Suunnitelmaksi muodostui jakaa käytävän päässä ollut, tarpeettoman suuri henkilötila pienemmäksi tilaksi ja yhdeksi karsinaksi.

Tuo perällä ollut huonehan syntyi itseasiassa vuonna 2009 tallin laajennuksen yhteydessä. Tuolloin 15 karsinan tallia haluttiin laajentaa siten, että uusia karsinoita tulisi kaksi, mutta tallin laajennuspätkä olisi kerralla riittävän pitkä myös mahdollisiin tulevaisuuden tarpeisiin. Näin syntyi käytävän päähän vasemmalle puolelle kaksi uutta karsinaa ja oikealle puolelle kahden karsinan kokoinen sosiaalitila. Sosiaalitila on toiminut tässä vuosien aikana ensin ratsastuskoulun koirakoulun opetustilana ja sittemmin eräänlaisena ylisuurena henkilökunnan pukutilana (tai todellisuudessa pikemminkin varastona).

Kuvassa muurarin työ valmis!

Karsinaprojekti

 

 

 

 

 

 


Marraskuussa 2022 jouduimme lopulta luovuttamaan Lauran kisahevosen ja Helenan maastoratsun Castellon suhteen ja päästämään sen vihreämmille laitumille. Castello muutti talliin lokakuussa 2017. Laura ja Castello ehtivät kilpailla esteratsastuksessa kansallisella 130-tasolla asti, kun ruunan epämääräiset jalkavaivat katkaisivat kisauran. Loputtomalta tuntuneesta tutkimisesta ja hoidoista huolimatta epämääräiset vaivat eivät koskaan täysin helpottaneet, eikä mitään muuta ollut enää tehtävissä.

CastelloCastello CastelloCastello

 

 

 

 

 


Heti elokuun 2022 lopussa talliin muutti iki-ihana, kullankeltainen Repriis. Repriis on hieno, juuri ja juuri ponimitoissa oleva ruuna.

Repriis

 

 

 

 

 


Elokuussa 2022 saimme klinikalla todella surullisia uutisia. Tarhassa loukkaantuneen Faidon jalasta löytyi niin isoja vaurioita, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästää poika vihreämmille laitumille.

Faido muutti talliin alkuvuodesta 2016. Poika oli luonteeltaan kultainen luottotyyppi, joka oli ratsain pätevä niin esteillä kuin koulupuolellakin. Se oli niin lasten kuin aikuistenkin suosiossa ja tulee varmasti pysymään lukemattomien harrastajien mielessä lopun ikäämme.

Faido Faido Faido Faido Faido Faido Faido Faido

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Heinäkuun lopulla löysimme viimein täydellisen opetusratsun, Lakmuksen.

LakmusLakmus

 

 

 

 

 


Korfuun seuraajaksi talliin muutti kaikin puolin kiltin ja rauhallisen oloinen Johnny-Janusz, joka kuitenkin vaikutti ratsain nihkeältä. Aluksi vain Laura ratsasti Januszia, ja vaikutti siltä että pitkään matkustanut ruuna oli vain vähän väsynyt ja hölmistynyt uusista kuvioista. Rauhallisen alun myötä ruuna virkistyikin jonkin verran ja pääsi aloittamaan opetustyöt.

Heti ensimmäinen opetustunti kuitenkin päättyi katastrofaalisesti, kun Janusz ensin säntäsi kentän toiseen päätyyn potkimaan Silveriä (joka onneksi ratsastajineen selvisi säikähdyksellä!). Tilanteen päätyttyä ratsukot kävelivät rauhassa uralla kaukana toisistaan opettajan (Lindan) jututtaessa enemmän tai vähemmän säikähtäneitä ratsastajia. Tällöin Janusz äkisti kääntyi uralta ja kävi Lindan päälle potkien ja vinkuen.

Apu saatiin onneksi paikalle nopeasti ja Linda selvisi hirvittävästä tilanteesta hyvin vähäisin vammoin. Itseasiassa Lindaa ei saatu pideltyä pois ratsailta kuin pari viikkoa, vaikka kuinka yritettiin toppuutella :)

Tämän jälkeen ei Janusz tietenkään voinut meille jäädä. Se palautui välittömästi myyjälleen ja muutti Etelä-Suomeen. Jälkikäteen tiedämme, että kaikista eläinlääkärintutkimuksista ja käytösongelmiin perehtyneiden ihmisten koulutusyrityksistä huolimatta syytä tai helpotusta käytökseen ei löydetty. Kukaan ei onneksi loukkaantunut vakavasti sen kanssa, mutta Johnny-Janusz osoittautui jatkossakin ihmisille vaaralliseksi. Tästä johtuen se lopetettiin uudessa kodissaan alkuvuodesta 2023.

Vaikka tätä ei mitenkään olisikaan voinut ennakoida, tai ehkä juuri siksi, tilanne kyllä säikäytti meidät kaikki. Tällaista ei ole historiamme aikana koskaan aiemmin tapahtunut, ja toivottavasti vältymme vastaavilta tilanteilta taas jatkossakin!

Janusz

 

 

 

 

 


Kesäkuussa 2022 jouduimme harmiksemme toteamaan, ettei Korfuu edelleenkään ollut kotiutunut toivotusti. Niin tykätty kuin ruuna olikin, ei sen arkuus tuntunut helpottavan kokonaan. Totesimme siis haikein mielin, että tälle kiltille, suloiselle ja herkälle pojalle sopisi paremmin yksi oma ihminen.

Ruunalle löytyikin oma ihminen ja se muutti pieneen, rauhalliseen yksityistalliin Oulun alueella. Poika muutti heinäkuussa.

Korfuu Korfuu Korfuu Korfuu Korfuu Korfuu

 

 

 

 

 



Toukokuussa 2022 ratsastuskoulu täytti 15 vuotta, joten pientä nostalgiaa oli ilmassa. Alla juliste, joka teetettiin ensimmäisenä vuonna tallin alkuperäisestä laumasta.

Tunnistatko kuka on kuka? (Nimillä varustettu versio lisätty jälkikäteen vuonna 2023. Klikkaamalla sen auki näet nimet!).

Alkuperäiset Alkuperäiset

 

 

 

 

 


Toukokuussa 2022 kuulimme ihania uutisia, sillä pitkäaikainen opetushevosemme Zamirah varsoi pienen tammavarsan Vuokon päivänä 2.5.2022. Zamirah-tammahan muutti meiltä keväällä 2021 takaisin synnyinkotiinsa, oman kasvattajansa hoteisiin.

Kuvissa siis Zamirah ja neidin ensimmäinen varsa, 2.5.2022 syntynyt tammavarsa Anemone Rosa Chiara, "Vuokko" (i. Florentinus V), kasvattajat Sari Helander & Merja Saarman. Kiitos kuvista!

Vuokko Vuokko Vuokko

 

 

 

 

 


Helmikuussa 2022 pidettiin vuoden 2021 suokkihevosäänestys, jonka voitti Elari (kuvassa). Kilpailu toisesta ja kolmannesta sijasta oli tiukka. Jaetulla toisella tilalla olivat Paula ja Wendi. Jaetulla kolmannella sijalla puolestaan olivat Prelude, Tseerium ja Julia.

√Ą√§ni√§ oli annettu paljon, ja ne jakautuivat kaikkien hevosten kesken :)

Elari