Tuntien tasoluokitukset
Huomioithan, että kuvaukset sekä esimerkit harjoiteltavista asioista ovat suuntaa antavia! Myöskään tasokohtaiset osaamistavoitteet eivät ole kiveen kirjoitettuja – kokonaisuus ratkaisee! Lisäksi peruutuspaikoilla pystyy yleensä hyvin käymään myös omaa vakiotuntia paljonkin helpommilla sekä hieman vaikeammilla tunneilla, sillä opettajat eriyttävät tehtäviä ratsukoiden mukaan. Henkilökunta auttaa sopivan tuntitason määrittelemisessä ja tietyn ryhmän tasosta voi kysellä lisää tallilta – jokaisen ryhmän ratsastajathan muodostavat kyseisen tunnin tason!
Huomaathan myös, että tasokohtaisista tavoitteista huolimatta ratsun varustamisessa, selkään nousemisessa, jalustimien säätämisessä yms. saa halutessaan aina apua henkilökunnalta! Kannustamme kuitenkin ratsastajia harjoittelemaan näitä asioita myös itsenäisesti, jotta teknisen ratsastustaidon lisäksi myös hevosenlukutaito sekä perustaidot hevosten parissa kehittyisivät.
Karkea tasoluokitus sekä tarkemmat kuvaukset tasokohtaisista oppimistavoitteista alla.
Alkeis I
Tästä se lähtee! Alkeis I -tasolla harjoitellaan pääosin käyntiä ja ravia, keventämistä sekä ratsun kääntämistä ja pysäyttämistä. Heti alusta asti on hyvä alkaa opettelemaan myös itsenäistä jalustimien säätämistä sekä satulavyön kireyden arvioimista. Tallin puolella on hyvä harjoitella hevosen kiinni laittamista, harjaamista ja varustamista sekä tallin sääntöjen sekä käytöstapojen noudattamista.
Alkeis II
Alkeis II -tasolla aletaan harjoittelemaan myös laukkaa ja mahdollisesti puomiharjoituksia. Tässä vaiheessa turvavälien säilyttäminen (edellä olevaan ratsukkoon) alkaa sujua ja liikennesäännöt painua mieleen. Tavoitteena on myös pikkuhiljaa osata säätää jalustimet sekä arvioida satulavyön kireyttä.
Jatko I
Jatko I -tasolla ratsastajat pystyvät ratsastamaan kaikkia askellajeja (vähintään pätkittäin). Käynnissä ja ravissa kääntäminen sekä tavallisimpien ratsastusradan teiden (mm. ympyrät, voltit, lävistäjät) ratsastaminen onnistuu hyvin, joten ratsastaja pystyy säilyttämään turvavälit sekä noudattamaan liikennesääntöjä sujuvasti. Myös estealkeita voidaan alkaa harjoittelemaan puomeilla ja kavaleteilla/pikkuesteillä keskittyen mm. turvallisiin lähestymisiin ja reitteihin, sopivaan tempoon sekä kevyeen istuntaan ja myötäämiseen. Ratsastajat harjoittelevat itsenäistä ratsaille nousemista.
Jatko II
Jatko II -tasolla ratsastajat pystyvät ratsastamaan kaikkia askellajeja ja laukannostot alkavat sujua melko täsmällisesti halutussa pisteessä. Taso on sellainen, että ratsastajat pystyisivät jo pikkuhiljaa kokeilemaan C-tason kouluratsastusohjelmaa. Myös ennakoiminen ja muiden ratsukoiden havainnointi alkaa sujua siten, että oman tilan hakeminen maneesissa/kentällä on helpompaa. Tavoitteena on myös, että itsenäinen selkään nouseminen alkaisi pääosin onnistua.
C I
C I -tasolla ratsastajien taso on sellainen, että he pystyisivät halutessaan suorittamaan HeC-tason kouluratsastusohjelman hyväksytysti. Tällä tasolla etenkin hiotaan perusistuntaa ja tasaista kuolaintuntumaa, aletaan keskittymään tarkempaan apujenkäytön ajoitukseen ja kaikkiaan vahvistetaan HeC-tason asioita. Harjoitellaan esim. temponmuutoksia, askeleenpidennystä sekä täsmällisiä siirtymisiä.
C II
C II -tasolla ratsastajat hallitsevat HeC-tason asiat jo hyvin. Tällä tasolla aletaan puhumaan myös asettamisesta, taivuttamisesta sekä mahdollisesti peräänannosta ja valmistaudutaan HeB-tason tehtäviin. Myös pohkeenväistöä voidaan aloitella. Ratsastaja pystyy pääosin säilyttämään tasaisen kuolaintuntuman.
B I
Tavoitteena on, että B I -tasolla ratsastaja pystyy ratsastamaan hevosta peräänannossa jo ainakin pätkittäin. Tällä tasolla harjoitellaan HeB-tason asioita kuten esim. pohkeenväistöä, vastalaukkaa, keskiaskellajeja ja etuosakäännöksiä. Myös avotaivutusta voidaan alkaa harjoittelemaan.
B II
B II -tasolla ratsastaja hallitsee HeB-tason asiat hyvin ja ratsastaa hevosta peräänannossa. Tällä tasolla aletaan pikkuhiljaa kokoamaan hevosta ja voidaan harjoitella jo laukanvaihtoja käynnin kautta, avotaivutusta sekä takaosakäännöstä. Kaikkiaan valmistaudutaan HeA-tason tehtäviin tai aloitellaan jo niitä.
A
A-tasolla ratsastaja pystyy jo kokoamaan hevosta. Tällä tasolla harjoitellaan HeA-tason asioita kuten laukanvaihtoja käynnin kautta, sulkutaivutusta ja takaosakäännöksiä. Ryhmän mukaan voidaan alkaa harjoittelemaan myös esim. laukanvaihtoja askeleessa.